Maahanmuuttajanaiset: Kotoutuminen, perhe ja työ

Tämän teoksen tavoitteena on tuoda naiset suomalaisen maahanmuuttotutkimuksen keskiöön. Maahanmuuttotutkimus on ollut pitkälti sukupuolisokeaa, joten yhtälailla miehiin keskittyvälle tutkimukselle on suuri tarve. Naisia koskevalle tutkimukselle on kuitenkin erityinen perustelu, sillä monet vallitsevat teoriat, näkökulmat ja oletukset ovat pitkälti pohjautuneet miesmaahanmuuttajien tilanteisiin ja kokemuksiin.

Tämä kirja on osa Työyhteisöllinen tasa-arvo ja monikulttuurisuus -alahanketta, jonka on toteuttanut Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos. Tutkimuspainotteisen hankkeen perimmäisenä tavoitteena on lisätä maahanmuuttajanaisten työllistymistä ja työhön osallistumista sekä vaikuttaa heidän työuralla etenemiseensä, työssä viihtymiseensä ja jaksamiseensa.

Väestöliiton Työyhteisöllinen tasa-arvo ja monikulttuurisuus -projekti on ollut osa Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamaa MONIKKO-hanketta. Työterveyslaitoksen johtama hanke on pyrkinyt purkamaan sukupuolten välistä segregaatiota suomalaisilla työmarkkinoilla, eli sitä miten naiset ja miehet eriytyvät eri aloille ja ammatteihin.

Julkaisun tiedot

Julkaisun tiedot
Julkaisija Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos
Kirjoittaja Tuomas Martikainen ja Marja Tiilikainen
ISBN 978-952-226-002-4
Taitto Jouni Korkiasaari
Sivumäärä 414

Toimittajat

Tuomas Martikainen ja Marja Tiilikainen