Mökkisaunan muisto

Suukkoja ja säröjä -blogi,

syyskuun julkaisu selkokielellä, 14.9.2022

 

Melkein vuosi sitten

istuin saunan jälkeen

mökkisaunan pukuhuoneessa,

kun kännykkä soi.

 

Katsoin kännykän näyttöä

ja hämmästyin.

Mitä ihmettä?

Tämä soittaja soitti viimeksi

lähes vuosi sitten.

 

Melkein itkin,

kun lapsenlapseni alkoi kertoa kuulumisiaan.

 

Hänellä oli elämässään vain muutama toive.

Hän halusi työpaikan,

oman kodin

ja tavallisen arjen.

 

Hän halusi myös käydä isänsä haudalla.

Sanoin,

että voin lähteä sinne hänen kanssaan.

 

Hän kertoi uudesta asunnostaan

ja opinnoista,

jotka jäivät joskus kesken.

Nyt hän halusi tehdä opinnot loppuun.

 

Rohkaisin ja kannustin lapsenlastani.

Kuitenkin ääni sisälläni varoitti minua:

älä innostu liikaa.

 

Tuosta puhelusta on kulunut melkein vuosi.

Lapsenlapseni ei ole soittanut sen jälkeen.

Luen hänestä vain sosiaalisesta mediasta.

 

Mihin katosivat hänen unelmansa?

Mihin katosi toivo?

Minua pelottaa.

Olen huolissani niin,

että sydämeeni sattuu.

 

Miten voin kertoa hänelle,

että välitän,

kun yhteyttä ei juurikaan ole?

 

Istun taas mökkisaunan pukuhuoneessa.

Saunan lämpö tuntuu vielä ihollani.

 

Menen uimaan.

Järvenpinta kimaltelee

ja lempeä tuuli kuljettaa aaltoja rantaan.

Kaislat huojuvat hiljaa.

Ne kumartuvat nöyrinä

ja alistuneina.

 

Alistunko minä?

Annanko tuulen viedä toivon?

 

Entä katkaisevatko aallot lopulta kaislan?

Vai luottaako kaisla siihen,

että kesän lämpö palaa jälleen?

Luottaako se,

että raikas tuuli vie ummehtuneen tuoksun pois?

 

Kännykkä ei soi saunan pukuhuoneessa.

Odotan yhä.

 

Isoäidit,

nuo toivossa vahvat.

 

Soili Teittinen

Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila

 

Henkilökuva Soili Teittinen

 

Soili Teittinen, kahdeksan lapsenlapsen mummi pelaa lautapelejä, leipoo piparkakkuja ja hassuttelee lastenlastensa kanssa aina silloin, kun ei kokkaa.