Miksi sisarusten ikäero pienenee?

Tietovuoto / Tammikuu 2018

”ennemmin kaikki kerralla” -21-vuotias mies pohtii sopivaa ikäeroa lasten välillä

Lasten syntymävälit ovat viime vuosikymmenten aikana kaventuneet Suomessa. Alle 2,5 vuoden ikäerot saattavat olla haitallisia niin lasten kuin vanhempien terveydelle. Lyhyempien ikäerojen takana on myöhentynyt vanhemmuus, työelämän luomat paineet ja ihmisten omat ihanteet. Väestöntutkimuslaitoksen vuoden 2018 ensimmäisessä Tietovuodossa kerromme ikäerojen historiallisista muutoksista Suomessa. Tarkastelemme myös nuorten aikuisten näkemyksiä siitä, miten lapsia olisi hyvä ajoittaa. Lopuksi pohdimme, tarvitaanko aiheesta suosituksia vanhemmille, jotta terveydelle mahdollisesti haitallinen trendi lievenisi.

Suomessa yhä pienemmät ikäerot

Jos vertaa 1930–1980-luvuilla syntyneitä äitejä, ensimmäisen ja toisen lapsen välinen keskimääräinen syntymäväli on vaihdellut melkein kokonaisella vuodella: 2,8 vuodesta aina 3,7 vuoteen (Kuvio 1). Toisen maailmansodan aikana ja kymmenen vuotta sen jälkeen syntyneillä naisilla lasten ikäerot olivat suurimmillaan: 1939–1955 syntyneet naiset saivat ensimmäiset lapsensa isommalla ikäerolla kuin sitä ennen tai sen jälkeen syntyneet naiset.

Kuvio 1

1950-luvun loppupuolella syntyneillä naisilla ensimmäisen ja toisen lapsen välinen ikäero alkoi kaventua. Tämä trendi on jatkunut 2010-luvulle. Samaan aikaan myös äidiksituloikä alkoi nousta Suomessa. Ensimmäisen lapsen hankinnan siirtyminen vaikuttaa syntymäväleihin: myöhemmällä iällä äidiksi tulleet saavat seuraavan lapsensa nopeammassa tahdissa kuin ne, jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsensa nuorempana. Tämä vaikutus näyttää kuitenkin heikentyneen nuoremmissa ikäluokissa. Tämän lisäksi korkeasti koulutetut naiset Suomessa hankkivat seuraavan lapsen nopeammassa tahdissa, vaikka myöhäisempi aloitusikä olisi otettu huomioon. (Berg & Rotkirch 2014).

Lyhyet syntymävälit saattavat olla terveysriski niin lapselle kuin vanhemmalle. Riskit johtuvat kahdenlaisista tekijöistä: fysiologisista ja psykososiaalisista. (Conde-Agudelo ym. 2012.) Kun seuraava raskaus alkaa pian edellisen jälkeen, äidin ruumis ei ole ehtinyt toipua edellisestä, mikä nostaa riskiä raskauden ja synnytyksen aikaisiin komplikaatioihin, kuten ennenaikaiseen syntymään, matalaan syntymäpainoon ja lapsen pienikokoisuuteen raskausaikaan nähden. Toisaalta kahden pienen lapsen hoito lisää vanhempien stressiä. On esimerkiksi viitteitä siitä, että sekä äitien että isien ennenaikainen kuolleisuus lisääntyi perheissä, joissa oli kahdesta kolmeen lasta alle 18 kuukauden syntymäväleillä, ja lyhyemmät syntymävälit nostavat Suomessa vanhempien eroriskiä (ks. suomenkielinen kooste tutkimuksista, Moisio 2016).

Olemme tutkineet tarkemmin 1955, 1960, 1965 ja 1975 syntyneiden naisten ensimmäisten lasten syntymäväliä. Kuvio 2 mittaa ikäeroa kuukausina. Kuviossa on eriteltynä hyvin lyhyet, lyhyet ja pidemmät syntymävälit. Hyvin lyhyissä, alle 18 kuukauden syntymäväleissä raskaus on alkanut, kun ensimmäinen lapsi on enintään noin 9 kuukautta vanha. Niissä on suurimmat ja yksiselitteiset terveysriskit. Lyhyet syntymävälit ovat 18–27 kuukautta (eli 1,5–2,25) vuotta, jolloin raskaus on alkanut ensimmäisen lapsen ollessa yli 9 kuukautta mutta korkeintaan noin 1,5-vuotias. Niissäkin riskit raskauden ja synnytyksen aikaisiin komplikaatioihin ovat suurempia kuin hieman pidemmissä syntymäväleissä.

Kuvio 2

Hyvin lyhyiden syntymävälien osuus pysyi aika tasaisena 1950–1970-luvulla syntyneillä naisilla, niin että noin joka kymmenes nainen sai ensimmäiset lapsensa näin tiheästi (Kuvio 2). Sen sijaan lyhyiden välien osuus on kasvanut selvästi tarkastelujakson aikana. Nuorimmassa ikäryhmässä 30 prosenttia sai lapsensa 18–27 kuukauden ikäerolla. Näin yhteensä 40 prosenttia ensimmäisistä kahdesta lapsesta syntyi pienellä ikäerolla.

On muistettava, että tässä ei seurattu 1980-luvulla ja sitä myöhemmin syntyneitä äitejä. Koska äidiksituloikä on jatkanut nousuaan ja naisten koulutustaso on noussut, on oletettavaa, että lyhyiden syntymävälien osuus on näillä sukupolvilla vähintään yhtä korkea kuin vanhemmilla sukupolvilla. Myös vuonna 2005 voimaan tullut muutos ansiosidonnaiseen vanhempainpäivärahaan kavensi lasten syntymävälejä Suomessa (Aalto & Hämäläinen 2015). Uudistuksessa ansiosidonnainen päiväraha pysyi muuttumattomana, jos seuraava lapsi syntyi 3 vuoden sisällä edeltävän lapsen syntymästä. Uudistuksen tarkoitus oli vähentää äitien köyhyysloukkuja, eikä vaikutusta syntymäväleihin osattu ennakoida (emt).

Vastaava kehitys on havaittavissa muissa länsimaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa 35 prosenttia eli useampi kuin joka kolmas raskaus alkoi, kun aikaisemmasta synnytyksestä oli kulunut enintään puolitoista vuotta. Osa näistä raskauksista on suunnittelemattomia, ja niitä voisi vähentää hyvän ehkäisyvalistuksen ja perhesuunnittelun myötä. Sen sijaan Yhdysvalloissakin lyhyet syntymävälit ovat suunniteltuja erityisesti valkoisten ja korkeasti koulutettujen naisten kohdalla (Gemmill ja Lindberg 2013). Vaikuttaa siltä, että Suomessakin suurin osa lyhyistä syntymäväleistä on toivottuja ja suunniteltuja.

Nuorten näkemyksiä ihanteellisista lasten ikäeroista

Perhebarometrikyselyssä 2015 tiedusteltiin suomalaisten näkemyksiä ihanteellisesta sisarusten syntymävälistä. Sukupuolten ja koulutusryhmien välillä oli jonkun verran eroja. Naisten näkemys ihanteellisesta syntymävälistä – keskimäärin noin 28 kuukautta – oli jonkin verran suurempi kuin miesten näkemys (26 kuukautta). Koulutusryhmien välillä ihanne vaihteli 27 ja 28 kuukauden välillä. Korkeintaan keskiasteen koulutuksen saaneista hieman suurempi osa kuin korkea-asteen koulutetuista piti verraten lyhyttä syntymäväliä (lasten ikäero korkeintaan 18 kuukautta) ihanteellisena (21 % vs. 14 %). Kovin pitkää syntymäväliä ei myöskään pidetty toivottavana. Alle 3 prosenttia vastaajista piti viittä vuotta tai sitä pidempää ikäväliä sopivana sisarusten ikäerona. (Miettinen 2015.)

Miksi lapsia sitten halutaan saada verrattain pienillä ikäeroilla? Vuoden 2017 perhebarometria varten haastattelimme nuoria aikuisia pienissä ryhmissä. Vaikka vastaajilla ei ollut omia lapsia, heillä oli hyvin selkeät näkemykset siitä, minkälainen sisarusten välinen ikäero heidän mielestään olisi toivottava.  Ajatukset lasten sopivista ikäeroista pohjautuivat selvästi pitkälti omiin lapsuudenkokemuksiin. Kuten yksi haastateltava sen ilmaisi, ”ku omassa, lapsuuessa on ollu se pari–kolme vuotta ikäeroa sisaruksiin niin sitte aattelee että se on sopiva – ehkä se kaks vuotta suunnilleen.”

Nuoret aikuiset kannattivat yleisesti kahden vuoden ikäeroja tai ”mahdollisimman pieniä ikäeroja”. Lyhyttä ihannesyntymäväliä perusteltiin sillä, että lapset tällöin todennäköisemmin viihtyisivät toistensa seurassa ja sillä, että pikkulapsivaiheen kokonaiskesto olisi näin lyhyt.

Oliver: Jos on kovin paljon siinä [ikä]eroa ja on vaikka se kolme lasta, ja niillä on, ikäeroa jokasella sitte usiampi vuosi niin, lasten kasvatusaika vennyy pitemmälle. Että jos niitä hommataan niin, mahollisimman lyhyt aika, tai siis sillä tavalla että ei aivan hirviän pitkään niitä sitte viittis, kasvatella että

Oskari: Pääsee nopeesti eroon

Oliver: Siinä on kumminki sitä hommaa että ennemmin kaikki kerralla

Haastattelija: Mikä olisi sopiva ikäero sisaruksille?

Susanna: Mahollisimman pian

Eveliina: Niin kyl se on varmasti

Korkeammin koulutetut naiset pelkäsivät selvästi pitkiä katkoksia työelämässä.

Anna: vähän semmosii kaksjakosia ajatuksii et tavallaan ois tosi kiva et ne ois lähekkäin mut sitte toisaalt

Katariina: ja sit taas alkaa miettiin omaa uraa, et jos sä teet oikeesti sit neljän vuoden välein neljä lasta niin sit sä oot ollu sen viistoist vuot kotona

((muut myöntelevät))

Anna: ja sitte ei ainakaan saa töitä ((muut nauravat))

Yksi korkeammin koulutettu haastatteluryhmä pohti puolivakavissaan, olisiko parasta saada toivotut kaksi lasta yhdellä kerralla.

Eveliina: Siinähän mielessä keinohedelmöittäminen ois, koska se todennäköisyys eiks se oo suurempi saada sitä kautta kaksoset

Kirsi: Mut siis sehän ois, se ois sitte kerralla kärsitty ja,

Susanna: Niitä ois kaks ja (–)

Kirsi: Se menis sillä samalla vaivalla ja

Susanna: ((nauraen)) Tai okei ehkä vähän ekstravaivalla mut (…) ja oikeestaan se mitä mä oon miettiny siin – ois seuraa toisilleen ja muuten et mikä vähiten keskeyttäis sitä omaa – työuraa myös, aidost

Tosin eri koulutusryhmien naiset esittivät hyvin samankaltaisia näkemyksiä ihanteellisesta ikäerosta. Tällöin perustelu ei ollut niinkään uran vaatimukset kuin esimerkiksi ajatus siitä, että ruuhkavuosista pienen lapsen kanssa pääsisi helpommalla, jos ne ovat lähellä toisiaan. Näin asiaa pohtii ammattitutkintoa suorittanut 25-vuotias nainen:

”Silleen aattelis että, ois hyvä olla suht pienillä ikäeroilla että saa sitte samoilla ruuhkavuosilla sen läpi. Ellei se käy sitte liian rankaksi.”

Suurimmassa osassa haastatteluryhmiä ikäeroja pohdittiin omien lapsuudenkokemusten kautta, eli lapsen näkökulmasta, jolloin lyhyissä syntymäväleissä nähtiin vain hyviä puolia. Vain kahdessa nuorten naisten haastatteluryhmässä tuotiin esiin lyhyen syntymävälin rasitus naisen keholle ja useamman pikkulapsen hoidon raskaus. Näissä kahdessa ryhmässä haastateltavat asettivat lyhyen syntymäväli-ihanteen kyseenalaiseksi. Toisessa näistä ryhmistä oli kätilöopiskelijoita, jotka ovat koulutuksensa takia tietoisempia äidin näkökulmasta lyhyisiin syntymäväleihin. Toisessa ryhmässä oli 25–30-vuotiaita korkeakoulutettuja, joilla oli lähipiireissään esimerkkejä pikkulapsivaiheen perheistä. Alla on otteita näistä ryhmistä:

Anna: Se kaaos vois olla mulle vaan liikaa tai et mä en vaan jaksais sellasta et sit siel kotona ois ihan hirveest tavaraa ja hirvee meteli ja hirvee trafiikki ja se et ei vaan ehkä pystyis (–) et enemmän tarvii jotenki semmost rauhallista, ympäristöö

Olivia: Varsinki jos ne ois pienellä, ikäerolla vielä et ne ois kaikki tosi pieniä viel samaan aikaa semmosii et se ois varmaan aika raskastaki

Anna: Nii ja sit kestääkö kroppa (…)

Elina: Mä oon miettiny sitä et onks se kaks mikä nähään semmosena, ehkä ihanteena tai must tuntuu et tosi monet syntyy aina kahen vuoden välein tai, ni mä oon miettiny et onkse liian vähän et onkse, viel liian pieni se kaksvuotias sit ku se vauva syntyy? — Ja et onkse, itselleen liian rankkaa et, totta kai jos on pidemmät ikävälit niin sit sitä pikkulapsivaihetta on pidempään mut just se ettei oo liikaa niit pienii lapsii, et en tiedä

Olivia: Ja voiks se kaksvuotias kokee sen et, ku kuitenki se vie niin paljon sen äidin huomioo se pieni vauva, et sitte siin kärsii joku kiintymyssuhde, koska se pieni vauva sit jos on kuitenki vasta kaksvuotias että oisko se parempi et jos se ois vaik neljävuotias et se ymmärtäis vähän ku se pieni vauva tulee

Elina: Mä oon miettiny sitä et onks se kaks mikä nähään semmosena, ehkä ihanteena tai must tuntuu et tosi monet syntyy aina kahen vuoden välein tai, ni mä oon miettiny et onkse liian vähän et onkse, viel liian pieni se kaksvuotias sit ku se vauva syntyy? — Ja et onkse, itselleen liian rankkaa et, totta kai jos on pidemmät ikävälit niin sit sitä pikkulapsivaihetta on pidempään mut just se ettei oo liikaa niit pienii lapsii, et en tiedä

Olivia: Ja voiks se kaksvuotias kokee sen et, ku kuitenki se vie niin paljon sen äidin huomioo se pieni vauva, et sitte siin kärsii joku kiintymyssuhde, koska se pieni vauva sit jos on kuitenki vasta kaksvuotias että oisko se parempi et jos se ois vaik neljävuotias et se ymmärtäis vähän ku se pieni vauva tulee

Tarvitaanko suositusta vanhemmille?

Väestön näkemys lasten syntymäväleistä näyttää varsin yhdenmukaiselta ja selkeältä. Tämän hetken nuoret aikuiset suosivat kahden vuoden ikäeroa, tai ylipäänsä ajatusta, että lapset syntyisivät ”mahdollisimman lähekkäin”. Tämä ”kahden vuoden normi” (Moisio 2015) on  hyvinvoinnin ja terveyden kannalta ongelmallinen. Tutkimustiedon perusteella raja haasteellisen ja hyvän ikäeron välillä kulkee suunnilleen siinä, kun ensimmäinen lapsi on täyttänyt kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Kohonneet terveysriskit eivät toki toteudu suurimmassa osassa tapauksia. Perheet ovat myös erilaisia siinä, kuinka hyvin niissä pystytään käsittelemään esimerkiksi lastenhoidosta syntynyttä stressiä. Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus on kuitenkin odottaa jopa kaksi vuotta edellisen lapsen syntymästä seuraavan yrittämiseen (WHO 2007), jolloin ikäero olisi vähintään 2 vuotta ja 9 kuukautta. Yhdysvalloissa virallinen perhesuunnittelun tavoite on vähentää alle kahden vuoden syntymävälejä (ks. Healthy People 2020.)

Kun suomalaiset puhuvat ”kahden vuoden ikäerosta” he todennäköisesti tarkoittavat ainakin osittain syntymäväliä, joka saattaa edustaa terveysriskiä. ”Alta pois”, ”menee samalla vaivalla” ja ”ruuhkavuodet kerralla ohi” -ajattelu saattaa johtaa tilanteeseen, jossa lapsen terveys ja koko perheen hyvinvointi on heikompi kuin se olisi ollut odottamalla raskausyritystä vielä muutaman kuukauden ajan.

Koska väestöön juurtunut ihanne on kuitenkin aika lähellä optimaalista syntymäväliä, siihen voisi  valistuksella todennäköisesti vaikuttaa. Neuvoloiden kautta olisi esimerkiksi helppo välittää tietoa lapsen ajoituksesta. Näin tehdään jo nyt, jos lääkäri katsoo, että äidin tai lapsen terveys tai edeltävän raskausajan ja synnytyksen ongelmat edellyttävät pidempää väliä ennen seuraavaa raskautta. Lyhyiden ikäerojen lisääntyminen herättää kuitenkin pohtimaan, pitäisikö tietoa aiheesta levittää laajemmin. Pitäisikö tarjota kaikille perheille mahdollisuuksia pohtia seuraavien lasten ajoitusta räätälöidysti asiantuntijan kanssa?

Lisätietoja

Anna Rotkirch, tutkimusprofessori, 040-7763086

Venla Berg, tutkija, 09-22805124

etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi.

Lähteet

Aalto, A-M & Hämäläinen, U. (2015) Speed premium in childbearing —The importance of financial incentives on child spacing. ESPE Annual Conference 2015.

Berg, V., & Rotkirch, A. (2014). Faster Transition to the Second Child in late 20th Century Finland: A Study of Birth Intervals. Finnish Yearbook of Population Research, 49, 73-86.

Conde-Agudelo, A., Rosas-Bermúdez, A., Castaño, F. & Norton, M.H. (2012). Effects of birth spacing on maternal, perinatal, infant, and child health: A systematic review of causal mechanisms. Studies in Family Planning, 43(2), 93–114.

Gemmill, A. ja Lindberg, L. D. (2013) Short interpregnancy intervals in the United States. Obstetrics and Gynecology 122(1): 64–71.

Miettinen, A. (2015) Miksi syntyvyys laskee? Perhebarometri 2015. Helsinki: Väestöliitto

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. & Berg, V. (2017) Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Perhebarometri 2017. Helsinki: Väestöliitto.

Moisio, J. (2016) Kahden vuoden ihanne. Vanhempien ajatuksia sisarusten ikäeroihin vaikuttavista tekijöistä. Työpaperi 8/2016. Helsinki. Väestöliitto.