Lastenlasten kanssa — muistikuvia

Niin kuin omien lasten syntymä jää ikimuistoiseksi, myös uutinen lapsenlapsen syntymästä on mieliinpainuva. Ensimmäinen kohtaaminen vastasyntyneen kanssa nostaa isovanhemmille liikutuksen tunteet pintaan; näky on koskettava ja hellyttävä. Pieni vauva on kaikessa riippuvainen äidistä ja isästä. Vauva näyttäisi katselevan ikään kuin ihmeissään ympärilleen. Minkähän verran vauva näkemästään ymmärtää? Kaikki toivovat, että lapsi saa kasvaa onnelliseksi ihmiseksi ja toteuttaa lahjojaan taipumustensa mukaisesti. Lähipiiri seuraa tarkkaan pikkulapsen kehitystä ja iloitsee lapsen ensiaskelista ja ensimmäisistä sanoista.

Useat lapsenlapsista harrastavat joukkuepelejä, koripalloa ja jalkapalloa. On hauskaa seurata katsomosta käsin tilanteiden nopeita käänteitä oman joukkueen eduksi ja sitten pian taas vastustajan eduksi. Innostus on kova ja pelaaminen on aktiivista. On ilo kannustaa lapsenlasta ja nähdä hänen onnistuvan. Joskus taas pettymys näkyy lapsen kasvoilla: en onnistunutkaan maalinteossa tai pallon heitossa koriin. Silloin isovanhempien rohkaisu ja kannustus on erityisen tärkeää.

Pojanpoika osallistui keväällä vanhojen tansseihin. Hän oli pukeutunut etiketin mukaan tyylikkäästi frakkiin ja kiiltonahkakenkiin. Kanssamme tansseja seuraamaan tullut pikkusisko kommentoi asiantuntevasti daamien pukuja ja valitsi itselleen niistä ihanimman. Tanssiohjelma on tunnin pituinen performanssi, jonka läpivieminen on varmasti vaatinut paljon harjoittelua. Nuoret tanssijat olivat harjoitelleet oikein hyvin, kaikki käännökset ja koreografiat sujuivat hienosti. Heissä näkyi innostus ja varmuus myös varsin vaativien osien toteutuksessa. Poika lähetti heti esityksen jälkeen tekstiviestillä kiitoksensa siitä, että olimme isovanhempina seuraamassa heidän esitystään.

Kaksi lapsenlasta seuraa teatterin katsomossa tarkkaavaisesti oopperaesitystä. Näyttämöllä liikkuu kiinnostavia satuhahmoja: näkymä on visuaalisesti rikas. Tapahtumat vangitsevat lasten mielenkiinnon. Välillä näyttelijät kysyvät yllättäen jotakin lapsilta. Toinen lapsista huutaa välittömästi vastauksensa kovalla äänellä ikään kuin varmistaen, että hänet kuullaan. Kaikki lapsenlapset ovat nauttineet kovasti kanssamme teatteriesityksistä. Isovanhemmille tuo paljon iloa nähdä, miten innostuneesti lapset ovat mukana kulttuuritapahtumissa. Silmät loistavat ja usein nauru raikuu. On palkitsevaa, kun lapset kommentoivat näkemäänsä ja kuulemaansa. 

Olemme viettäneet myös elokuvailtoja jo vähän vanhempien lastenlasten kanssa ja keskustelleet yhdessä siitä, mikä elokuvissa on ollut mieleenpainuvaa, kiinnostavaa ja mikä on ollut ehkä huonoa. Useissa elokuvissa on teemoja ikuisista kysymyksistä: elämän tarkoituksesta, kärsimyksen ongelmasta, elämän sattumanvaraisuudesta ja hauraudesta. Nämä pohdiskelut ovat antoisia molemmille osapuolille. Isovanhemmat saavat jakaa aineksia elämänkokemuksestaan ja tiedoistaan vastaanottavaisille lastenlapsilleen.

Tyttäremme pojalla näyttää olevan vahvaa taipumusta näyttelemiseen. On jo syntynyt videoita, joissa nuori koomikon alku antaa parastaan. Meillä oli uutisfriikin mummin syntymäpäivillä käsikirjoittamani yhteinen live-esitys, jossa tarkasteltiin huumorin keinoin ajankohtaista politiikkaa. Siinä nuori toimittaja haastatteli ”kaiken maailman dosenttia”.

Joitakin vuosia sitten soitimme yhdessä vaskisoittimilla puhallinmusiikkia pojantyttäreni kanssa. Hän oli jo varsin edistynyt soittaja ja oli ollut solistinakin vaativilla foorumeilla. Soittelimme omaksi iloksemme tuttuja kappaleita. Musiikki luo yhteyttä, ja yhdessä soittaminen tuo vahvan erityisen tunnelman. 

On jännittävää odottaa, millaisia yhteisiä kokemuksia tulevaisuus tuo tullessaan.

Heikki Teittinen