Lapsenlapset ja isovanhempien onnellisuus

”Kyllä ne on niinku vieny sen sydämen sitten mennessään” – Isoäiti, 62 vuotta

Toisaalta voi ajatella, että ne ihmiset, joilla ei ole lapsenlapsia panostavat muihin tärkeisiin ihmissuhteisiin ja ilon aiheisiin. Aikaisemmin isovanhemmuuden, varsinkaan aktiivisen isovanhemmuuden, yhteyttä onnellisuuteen ei kuitenkaan juuri ole tutkittu. Selvitimme isovanhemmuuden ja onnellisuuden sekä lastenlasten tapaamisen ja onnellisuuden välistä yhteyttä. Vertailimme, ovatko isovanhemmat onnellisempia kuin lapsenlapsettomat suurten ikäluokkien edustajat ja ovatko ne isovanhemmat, jotka tapaavat lapsenlapsiaan onnellisempia kuin ne, jotka eivät tapaa.

Aineistona käytimme Sukupolvien ketju -hankkeen vuonna 2012 kerättyä vuosina 1945–50-syntyneille suurten ikäluokkien edustajille suunnattua kyselyaineistoa, jossa on yli 2000 vastaajaa. Muodostimme vastaajista ensin kolme ryhmää: vastaajalla on lapsia ja lapsenlapsia (63 % kaikista vastaajista), vastaajalla on lapsia, muttei lapsenlapsia (17 %) ja vastaajalla ei ole lapsia eikä lapsenlapsia (20 %). Tämän jälkeen vertasimme näiden ryhmien vastauksia kysymykseen ”Kuinka onnellisena pidät itseäsi nykyään?” (asteikko: 0=erittäin onneton … 10=erittäin onnellinen, keskiarvo 7,3).

Ovatko isovanhemmat muita onnellisempia?

Alustavat jakaumat osoittivat eroja onnellisuudessa sen mukaan, onko vastaajilla lapsia tai lapsenlapsia. Näytti siltä, että lapsenlasten olemassaolo oli yhteydessä korkeampaan onnellisuuteen (Kuvio 1, vasen puoli). Nämä erot kuitenkin kaventuivat ja niiden välinen tilastollinen merkitsevyys hävisi, kun analyysissa otettiin huomioon vastaajan sukupuoli, siviilisääty, terveys, taloudellinen tilanne, koulutus, uskonnollisuus ja läheisten ihmisten määrä (Kuvio 1, oikea puoli).

Eritysesti koettu terveyden tila ja siviilisääty ovat yhteydessä suurten ikäluokkien onnellisuuteen. He, jotka raportoivat terveytensä heikommaksi vastaavat myös olevansa onnettomampia kuin he, jotka raportoivat terveytensä paremmaksi. Parisuhteessa elävät puolestaan vastaavat olevansa onnellisempia kuin yksin elävät. Myös sukupuoli, taloudellinen tilanne, uskonnollisuus ja läheisten ystävien määrä ovat yhteydessä onnellisuuteen. Nämä tekijät yhdessä poistavat isovanhemmuuden yhteyden onnellisuuteen. Tämä viittaa siihen, että isovanhemmat, lapsenlapsettomat ja lapsettomat ovat valikoituneita näiden taustamuuttujien mukaan esimerkiksi niin, että lapsettomat ovat muita useammin naimattomia ja samaten raportoivat useammin terveytensä heikommaksi kuin isovanhemmat tai lapsenlapsettomat (joilla kuitenkin on lapsia).

Onko yhteydenpito lapsenlapsiin yhteydessä suurempaan onnellisuuteen?

Seuraavaksi tarkastelimme sitä, onko yhteydenpito lapsenlapsiin yhteydessä isovanhemman onnellisuuteen. Vertailimme keskenään isovanhempia, jotka pitivät yhteyttä lapsenlapsiinsa vain vähän ja isovanhempia, jotka ovat enemmän yhteydessä lapsenlapsiinsa. Analyyseissa ovat mukana ne noin 1500 vastaajaa, joilla on lapsenlapsia. Kyselylomakkeessa isovanhemmilta kysyttiin, kuinka usein he ovat viimeisen 12 kuukauden aikana olleet yhteydessä lapsenlapsiinsa joko henkilökohtaisesti, puhelimitse tai internetin välityksellä (0=ei koskaan tai harvemmin kuin kerran kuussa … 4=useita kertoja viikossa). Kysymys kysyttiin erikseen vastaajan neljän vanhimman lapsen osalta ja vastaajia kehotettiin vastatessaan miettimään kunkin lapsensa kohdalla sitä lapsenlasta, jota hän tapaa eniten.

Kun kaikkia isovanhempia tarkasteltiin yhtenä ryhmänä, havaittiin, että isovanhemmat, jotka olivat yhteydessä johonkuhun lapsenlapsistaan useita kertoja viikossa raportoivat olevansa hieman onnellisempia kuin he, jotka pitivät yhteyttä lapsenlapsiinsa vain vähän tai eivät ollenkaan. Ero ryhmien välillä kuitenkin hävisi, kun yhteydenpito vastaajan omiin aikuisiin lapsiin (eli välisukupolven edustajiin) otettiin analyysissa huomioon. Tämä tulos saattaa kertoa siitä, että yhteydenpito – etenkin pieniin lapsenlapsiin – tapahtuu yleensä vanhempien välityksellä. Muut analyysissa vakioidut tekijät ovat vastaajan sukupuoli, siviilisääty, terveys, taloudellinen tilanne, koulutus, uskonnollisuus, läheisten ystävien ja sukulaisten määrä sekä lastenlasten määrä ja nuorimman lapsenlapsen syntymävuosi.

Äidinäidin yhteydenpito ja onnellisuus

Lopuksi erotimme vielä isovanhemmat toisistaan sukulinjan ja sukupuolen mukaan ja tarkastelimme erikseen äidinäidin, äidinisän, isänäidin ja isänisän osalta yhteydenpidon yhteyksiä onnellisuuteen (Kuvio 2). Ainoastaan äidinäitien kohdalle he, jotka pitivät enemmän yhteyttä lapsenlapsiinsa, olivat onnellisempia kuin he, jotka pitivät yhteyttä vain vähän tai eivät ollenkaan. Tulos säilyi tilastollisesti merkitsevänä, vaikka yhteydenpito isovanhemman omaan lapseen eli lapsenlapsen vanhempaan sekä useita muita mahdollisia sekoittavia tekijöitä otettiin huomioon.

Aiempi tutkimus on toistuvasti osoittanut, että äidinäidit yleensä ovat lapsenlapsiin eniten yhteydessä ja hoitavat heitä eniten. Ehkä äidinäidit myös kokevat eniten palkitsevia tunteita (kuten onnellisuutta) viettäessään aikaa lastenlastensa kanssa, mikä puolestaan saattaa motivoida heitä tapaamaan ja hoivaamaan lapsenlapsiaan yhä enemmän.

Edellä esitetyt tulokset eivät kerro syy-seuraussuhteesta vaan ainoastaan siitä, että yhteydenpito lapsenlapseen ja isovanhemman onnellisuus ovat yhteydessä toisiinsa. Saattaa olla niinkin, että onnellisemmat äidinäidit ovat enemmän yhteydessä lapsenlapsiinsa – ei niin, että yhteydenpito sinänsä lisäisi onnellisuutta. Erityisesti pitkittäisaineistoja hyödyntävää lisätutkimusta siis tarvitaan.

Isovanhemmuutta pidetään yleisesti hyvin onnellisena asiana Suomessa. Kiinnostavaa on, että tästä huolimatta se ei ole suoraan yhteydessä ihmisten yleiseen onnellisuuteen.

Lisätietoja

Mirkka Danielsbacka
etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi

Antti Tanskanen
etunimi.sukunimi@utu.fi

Tietovuoto perustuu artikkeliin: Danielsbacka, M. & Tanskanen, A. O. (2016), The association between grandparental investment and grandparents’ happiness in Finland. Personal Relationships. doi:10.1111/pere.12160

Viittaaminen

Danielsbacka Mirkka & Tanskanen Antti O. (2017). Lapsenlapset ja isovanhempien onnellisuus. Tietovuoto-artikkeli 1/2017. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. Saatavilla: https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/lapsenlapset-ja-isovanhempien-onnellisuus/ [Viitattu: ##.##.20##].