Kymmenen askelta vauvaystävällisempään politiikkaan nyt ja tulevaisuudessa

Globaalisti syntyvyys jatkaa odotettua nopeampaa laskua, eikä pysähtymistä ole näkyvissä. Keskimäärin ihmiset ympäri maailmaa haluavat noin kaksi lasta. Jotkut päätyvät saamaan enemmän lapsia kuin toivoivat. Mutta useimmissa – ellei kaikissa – keski- ja korkean tulotason maissa tilanne on päinvastainen. Täällä ihmiset saavat vähemmän lapsia kuin olisivat halunneet. Näin siis tapahtuu maissa, joissa useimmat perheet nauttivat suhteellisen korkeasta elintasosta.

”Kestävä syntyvyys” on keskeinen osa sopeutuvaa yhteiskuntaa ja liittyy ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Se tarkoittaa, että syntyvyys ei vaihtele voimakkaasti ja että nuoret aikuiset voivat olla varmoja päätöksistään hankkia lapsia. Kestävä syntyvyys liittyy myös hyvinvointiin ja ihmisoikeuksiin eli siihen, miten yhteiskunta mahdollistaa lastensaantitoiveiden toteuttamisen.

Miten sitten edistämme kestävää syntyvyyttä Euroopan unionissa? Toistaiseksi jotkut hallitukset ovat julistaneet ”kansallisen hätätilan” alhaisen syntyvyyden vuoksi, kun taas toiset ovat sulkeneet silmänsä. Kumpikin tapa asettaa päättäjät hankalaan tilanteeseen: syntyvyyspolitiikat, jotka toimivat aiemmin, eivät välttämättä ole enää tehokkaita.

EU:n rahoittamassa Towards a resilient future of Europe (FutuRes) -projektissa, jossa Väestöliittokin on mukana, on tutkittu tätä monimutkaista tilannetta selvittämällä EU:n syntyvyyskehityksen tärkeimmät taustatekijät ja vertaamalla niitä resilienssin mittareihin niin yksilö- kuin maatasolla.

Onneksi on jo olemassa tutkimusta, joka osoittaa, mitkä keinot ovat toteuttamisen arvoisia ja mitkä eivät. Alla tiivistetään havaintoja kymmeneen askeleeseen, jotka voivat johtaa vauvaystävällisempään politiikkaan tämän vuosikymmenen aikana. Monet näistä toimista eivät ole edes kalliita.

Jos Euroopan maat aidosti kokeilevat uusia tapoja, joilla ihmisille mahdollistetaan heidän toivomansa lastensaanti, voisimme saada kauaskantoisia tuloksia.

1. Olet saattanut kuulla numeron ”2,1”. Unohda se.

Niin sanottu ”teoreettinen uusiutumisluku”, 2,1 lasta naista kohden on juuri sitä, mitä sana kuvaakin: teoreettinen luku. Todellisuudessa syntyvyyden lisäksi myös kuolleisuus ja muuttoliike muokkaavat väestörakennetta. Tässä räikeä esimerkki: Vladimir Putinin Venäjällä on tehty paljon perheystävällistä politiikkaa, mutta mitä ikinä se on saavuttanutkaan, on hävitty maastamuuton, elinajanodotteen laskun ja sodassa menetettyjen ihmishenkien takia.

Ei ole realistista, että myöskään EU:ssa tultaisiin palaamaan yli 2,1 kokonaishedelmällisyyslukuun. EU:ssa ei tulisikaan kysyä, ”miten saavutamme 2,1 hedelmällisyysluvun?”, vaan, ”miten estämme syntyvyyden romahduksen?”, jota olemme jo todistaneet monissa Itä-Aasian maissa, kuten Japanissa ja Etelä-Koreassa, joissa hedelmällisyysluvut ovat 1,26 ja 0,78.

2. Unohda myös nopeat ja helpot ratkaisut

Vaikka useimmat meistä tunnistavat hedelmällisyyden laskun globaaliksi, kansallisia perhepolitiikan heikkouksia esitetään yhä liian usein laskun syyksi. Esimerkiksi Iso-Britannian näkökulmasta Pohjoismaiden perhevapaapolitiikat vaikuttavat unelmaratkaisulta syntyvyyden lisäämiseksi. Todellisuudessa kaikissa Pohjoismaissa – jopa Islannissa – on tällä hetkellä matalampi kokonaishedelmällisyysluku kuin Iso-Britanniassa. The Wall Street Journal (13.5.2024) antaa esimerkkejä maista, joissa lasten saamiseen kannustetaan bonusten ja ilmaisten palveluiden avulla. Vaikka lapsia saatetaan näihin porkkanoihin tarrautuen saada aikaisemmin, niitä ei silti saada yhtään enempää, eikä bonusjärjestelmä ole onnistunut esimerkiksi Japanissa luomaan kestävää syntyvyyttä.

Näyttää siis siltä, että Euroopan syntyvyyden laskua eivät selitä muutokset perhepolitiikoissa, vaan perheenmuodostuksessa laajemmin. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että lasten saamiseen liittyvät toiveet vahvistuvat sosiaalisen luottamuksen ja yksilöllisen resilienssin avulla, ja heikkenevät poliittisen polarisaation ja muiden nykyajan haasteiden, kuten kasvaneen sosiaalisen median käytön takia. Näin ollen ei ole olemassa yhtä ”nopeaa ratkaisua” syntyvyyden laskuun 2020-luvulla.

Tästä huolimatta edullinen, korkealaatuinen varhaiskasvatus liittyy selvästi korkeampaan syntyvyyteen. Varhaislapsuuden investoinnit eivät koskaan ole rahojen tuhlausta vaan paras tapa varmistaa tulevien sukupolvien hyvinvointi. Yleinen ja korkealaatuinen varhaiskasvatus tukee niin äitien työmarkkinoilla pysymistä kuin lasten hyvinvointia.

3. Älä pakota äitiyteen

Yhä useammat hallitukset päättävät rajoittaa naisten lisääntymisoikeuksia syntyvyyden lisäämiseksi. Esimerkiksi Iran, entinen perhesuunnittelun edelläkävijä, on viime vuosina rajoittanut ehkäisyn ja aborttien saatavuutta. Historia kuitenkin osoittaa, että vaikka pakottaminen voi nostaa hedelmällisyyttä ensimmäisten vuosien aikana, se lisää myös perheiden kurjuutta ja laittomia abortteja. Romania saavutti korkeamman syntyvyyden aborttikiellon aikana 1900-luvun lopulla, mutta se johti myös Euroopan korkeimpaan äitiyskuolleisuuteen ja tuhansiin hylättyihin lapsiin. Poliittisten päättäjien ei pitäisi kannustaa saamaan vauvoja, joita heidän äitinsä eivät oikeasti halua.

Kun liian korkea syntyvyys oli huolenaihe, Yhdistyneiden kansakuntien väestökonferenssi Kairossa vuonna 1994 esitti seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia edistettäväksi. Ja se toimi. Nykyään taas alhainen syntyvyys on uusi huolenaihe, mutta ratkaisu on edelleen sama: ei holhoava pakottaminen, vaan seksuaalioikeuksien ja lisääntymisterveyden vahvistaminen.

4. Perheystävällisyys

Miltä Euroopan työpaikat ja kadut näyttäisivät, jos yhteiskunta olisi täysin vauvaystävällinen? Entä jos vanhemmaksi ryhtymistä arvostettaisiin yhtä paljon kuin uran tavoittelua – eikä kenenkään tarvitsisi valita näiden kahden välillä? Eräs harjoittelija EU:ssa kertoi, että hän poisti vihkisormuksensa saapuessaan toimistoon. Hän oli vasta mennyt naimisiin ja pelkäsi jonkun ajattelevan, että hänen tuore avioliittonsa voisi tarkoittaa lasten saamista ja siten hänen uramahdollisuuksiensa heikentymistä. Tämä tositarina kuvaa täydellisesti nykyisen työelämän järjettömyyttä.

Julkinen sektori voi näyttää esimerkkiä työn ja perhe-elämän tasapainottamisessa. Tässä Pohjoismaat ovat edelleen esikuvia, sillä ne osoittavat, miten huomattava työelämän joustavuus, pitkät perhevapaat ja työnantajan autonomia voivat kulkea käsi kädessä korkean tuottavuuden kanssa. Osittain tämän joustavuuden ansiosta Pohjoismaiden syntyvyys oli myös erittäin kestävä – vakaa tai jopa nouseva – Covid-19-pandemian ensimmäisten aaltojen aikana.

Vanhemmaksi tuleminen on yhä enemmän yhteydessä menestykseen ja etuoikeuksiin muilla elämänalueilla. Pitkään alemmat sosioekonomiset luokat saivat enemmän lapsia kuin korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat, mutta monissa osissa Eurooppaa tämä trendi on heikentynyt tai jopa kääntynyt. Esimerkiksi Pohjoismaissa lapsettomuus on kasvanut nopeimmin matalamman koulutustason omaavilla. Toisin sanoen huolenaiheen ei pitäisi olla, että huonommin toimeentulevat saavat ”liikaa lapsia” – pikemminkin on huolestuttavaa, että lastenhankinta polarisoituu sosiaalisesti, ja he, joilla on vähemmän taloudellisia ja sosiaalisia resursseja tuntevat, että heidän on jäätävä paitsi vanhemmuudesta. Ei voi olla niin, että lasten saamisesta tulee luksusta, johon vain harvoilla on varaa.

6. Monipaikkaisuus

Koska nykyajan työelämä ei ole välttämättä sidottu aikaan ja paikkaan, vanhemmuuden ja työn yhdistäminen voi myös muuttua. Tässä pandemian jälkeinen siirtyminen etätyöhön ja asuminen syrjäisemmillä alueilla voi hyödyttää perheellistymistä, työn ja perhe-elämän tasapainottamista sekä alueellista kehitystä Euroopassa. Monimuotoisemman työn voisi nähdä helpottavan perheen muodostamista ja työn ja perheen yhdistämistä, ei hankaloittaa sitä. Myös, kun työ ei ole sidottu kasvukeskuksiin ja perheillä on enemmän valinnanvapautta päättää asumisestaan, voi tämä elävöittää maaseutua ja ylläpitää kyläkouluja.

7. Anna naisten kehojen johdattaa

Hedelmällisyyshoitojen edistäminen on olennainen osa lisääntymisoikeuksien vahvistamista ja perheiden monimuotoisuuden tunnustamista. Kuitenkin yli 90 prosenttia vauvoista saadaan yhä perinteisellä tavalla. Jos media ja päättäjät keskittyvät liikaa hedelmöityshoitoihin, enemmistö unohtuu. Teknologinen tuki saattaa myös medikalisoida raskautta entisestään. Munasolujen jäädyttäminen ja jopa sijaissynnytys esiintyvät jo keskusteluissa tapoina yhdistää ura ja vanhemmuus. Kantasoluteknologiat ja keinotekoiset kohdut, jotka irrottaisivat lisääntymisen elävistä kehoista kokonaan, ovat myös tulevaisuutta.

Mitä ikinä tulevaisuus tuokaan tullessaan hedelmällisyyshoitojen esittäminen ratkaisuna suosii eliittiä, jolla on niihin pääsy sekä edistää harhaluuloa, että kaikki voivat saada lapsia yli 40- tai jopa yli 50-vuotiaina. Naisten hedelmällisyys laskee jyrkästi noin 35-vuotiaaasta alkaen. Yhteiskunnan tulisi oppia sopeutumaan naisten lisääntymisbiologiaan, ei päinvastoin.

8. Ajattele miehiä ja isiä

Miehet on nähtävä muunakin kuin pelkkinä sivustaseuraajina, kun keskustellaan syntyvyydestä. Joidenkin Euroopan tilastokeskusten raportoimat sekä miesten että naisten kokonaishedelmällisyysluvut ovat hienovarainen tönäisy kohti sukupuolten tasa-arvoa myös lasten saamisessa. Tällä hetkellä miehet näyttävät haluavan keskimäärin lähes yhtä monta lasta kuin naiset, mutta miehet jäävät useammin lapsettomiksi ja heidän kokemuksensa vanhemmuudesta eroavat usein naisten kokemuksista. Päättäjien tulisi virittäytyä kuuntelemaan nuorten miesten ja erilaisten perheiden isien toiveita ja kokemuksia. Esimerkiksi yleinen huolenaihe miehille on pelko yhteyden menettämisestä lapseen avioeron jälkeen.

9. Parisuhteet

Syntyvyyden laskeminen johtuu enimmäkseen siitä, että yhä harvemmat ihmiset hankkivat lapsia. Kun nuoret aikuiset pohtivat haluavatko he saada lapsia ylipäätään, esteet liittyvät usein kumppanin puutteeseen, suhdehuoliin tai erimielisyyksiin kumppanin kanssa. Itsetunto ja ihmissuhdetaidot ovat kysyttyä valuuttaa internetin välittämässä elämässämme. Silti suhdeneuvontaa ja parisuhdeterapiaa tarjotaan harvoin lapsettomille sinkuille tai pariskunnille. Voisiko tuki parisuhteelle olla yhtä merkittävää syntyvyydelle kuin perinteiset perhepolitiikat?

FutuRes-tutkimuksessa seurataan Generations and Gender Survey -kyselyn ja muiden eurooppalaisten kyselyiden tuloksia, jotta ymmärtäisimme paremmin nuorten aikuisten ihanteita, aikomuksia ja koettuja esteitä, jotka vaikuttavat heidän ajatuksiinsa vanhemmuudesta.

10. Puhutaan ja opetetaan lisääntymisestä

Lopuksi, kun maailmanlaajuinen huoli siirtyy liian korkeasta liian alhaiseen syntyvyyteen, perhesuunnittelun opetus tarvitsee päivitystä. Koulutusohjelmat ja nuorten palvelut voisivat opettaa sekä raskauden ehkäisystä että raskaaksi tulemisesta ja lisääntymisbiologiasta. Lupaavia avauksia on tehty mm. Australiassa, Tanskassa ja Ruotsissa, joissa on raportoitu vaikutuksia sekä hedelmällisyystietoisuuteen että aikomuksiin saada lapsi aikaisemmin.

Nykyisen hedelmällisyysahdistuksen ytimessä näyttää olevan kulttuurinen ambivalenssi hoivasta, riippuvuudesta ja siitä, mitä uuden ihmisen saaminen vaatii. Meidän tulisi oppia uudelleen, miten puhua ja opettaa kehoista, ovulaatiosta, sukupuolten välisistä biologisista eroista, miten hedelmällisyys vaihtelee iän mukaan sekä vapaaehtoisesta ja tahattomasta lapsettomuudesta ja kaikista monista sävyistä näiden välillä.

Lapsen saaminen ei ole eikä sen pitäisi olla siistiä ja kliinistä. Se on sotkuista, seksikästä, hikistä, kivuliasta ja jännittävää, riippumatta lisääntymistiestä. Se ei ole vain yksi elämäntapavalinta, vaan kirjaimellisesti olemassaolomme pohja.

Hyvää maailman väestöpäivää!

Lisätietoja

Anna Rotkirch, tutkimusjohtaja

Tekstin on vapaasti suomentanut Väestöntutkimuksenlaitoksen harjoittelija Iiris Lehtola ja se perustuu kirjoitukseen: Low birth rates: Ten steps towards more baby-friendly policies for 2024 and beyond