Kumppani kiikareissa? Ilman parisuhdetta elävien näkemyksiä parisuhteen etsimisestä

Sinkkuuden ajatellaan usein olevan ohimenevä elämänvaihe, josta pyritään aktiivisesti pääsemään eroon. Etsiikö valtaosa sinkuista kumppania parisuhteeseen? Entä millaisia kokemuksia ilman parisuhdetta elävillä on seuranhausta?

Vuoden 2024 Perhebarometrin tulosten perusteella neljä viidestä ilman parisuhdetta elävästä suomalaisesta toivoo löytävänsä kumppanin pitkällä aikavälillä. Tästä huolimatta suhteellisen harva kertoo tällä hetkellä etsivänsä kumppania. Kaikissa ikäryhmissä miehistä selvästi suurempi osa naisiin verrattuna etsii parisuhdetta, kun taas naisissa on enemmän niitä, jotka eivät etsi parisuhdetta. Parisuhdetta etsiviä on kaikista eniten 18–29-vuotiaissa miehissä, mutta heissäkin osuus on vain vajaa viidesosa. Naisissa eniten parisuhdetta etsiviä on kolmekymppisten keskuudessa: heistä joka kymmenes kertoo etsivänsä suhdetta. Pääsääntöisesti mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse, sitä harvempi kertoo etsivänsä parisuhdetta. (Sorsa ym., 2024.)

Vaikka suhteellisen harva myöntää aktiivisesti etsivänsä kumppania, suurin osa vastaajista sanoo olevansa avoimia uusille mahdollisuuksille. Erityisesti mitä nuorempaa ikäryhmää tarkastellaan, sitä useampi on avoin parisuhteen muodostamiselle. Parikymppisistä näin ajattelee peräti kaksi kolmasosaa. (Sorsa ym., 2024.) Miten helpoksi tai vaikeaksi perhebarometrikyselyn sinkkuvastaajat ovat sitten kokeneet kumppaniehdokkaiden löytämisen? Tässä artikkelissa pureudumme tähän kysymykseen.

Melko harva kohtaa potentiaalisia kumppaneita arjessaan

Vain muutama prosentti ilman parisuhdetta elävistä naisista ja miehistä kohtaa jokapäiväisessä elämässään mahdollisesti kumppaniksi sopivia ihmisiä niin usein kuin he toivoisivat. Miehistä kuitenkin selvästi suurempi osa kuin naisista, ikäryhmästä riippuen 13–23 prosenttia, kohtaa potentiaalisia kumppaniehdokkaita lähes yhtä paljon kuin he toivovat. Naisista näin ajattelee noin joka kymmenes, ja sekä naisilla että miehillä näin ajattelevien osuus pienee nuorimmasta vanhimpaan ikäryhmään. (Kuvio 1.)

Kuvio 1: Kohtaatko jokapäiväisessä elämässäsi ihmisiä, joista voisi mahdollisesti tulla sinulle kumppani? Naiset ja miehet ikäryhmittäin.

Kuvion sisältö tekstissä.

Selvä enemmistö niin naisista kuin miehistä kohtaa arjessaan toivottua vähemmän ihmisiä, joista voisi mahdollisesti tulla heille kumppani. 18–39-vuotiaista naisista näin kokee 82 prosenttia ja miehistä 72 prosenttia. 60–79-vuotiaissa vastaava lukema on naisilla jo 90 prosenttia ja miehillä 85 prosenttia, eli tilaisuudet kumppanin kohtaamiseen näyttävät hupevan, mitä vanhempaa ikäryhmää tarkastellaan.

Treffipyyntöjä ei satele miehille eikä naisille

Selvitimme myös ilman parisuhdetta elävien kokemuksia siitä, lähestytäänkö heitä romanttisessa mielessä, esimerkiksi treffipyynnöillä, niin usein kuin he toivoisivat. Vastausten perusteella suomalaiset sinkut toivoisivat vastaanottavansa romanttisia lähestymisiä huomattavasti nykyistä useammin. Niin naisista kuin miehistä noin 80–90 prosenttia kokee, että heitä lähestytään romanttisesti vähemmän kuin he toivoisivat. Erityisen huonoksi tilanteensa kokevat 18–39-vuotiaat miehet, joista yli kolme viidestä kokee romanttisia lähestymisiä tulevan huomattavasti toivottua vähemmän. (Kuvio 2.)

Kuvio 2: Lähestytäänkö sinua romanttisessa mielessä (esim. pyydetään treffeille) niin usein kuin toivoisit? Naiset ja miehet ikäryhmittäin.

Kuvion sisältö tekstissä.

Vain muutama prosentti kokee, että heitä lähestytään romanttisesti juuri niin usein kuin he toivovat. Kuusi- ja seitsemänkymppisillä naisilla sekä yli nelikymppisillä miehillä kyseiset osuudet ovat lähes olemattomat. Noin joka kymmenes vastaaja kuitenkin kokee, että heitä lähestytään romanttisesti lähes yhtä usein kuin he toivovat.

Kumppanin etsiminen on tuottanut haasteita valtaosalle

Kuten edellä olevan perusteella voi päätellä, itselle sopivan kumppanin löytäminen ei ole monille sinkuille helppoa. Yli 70 prosenttia ilman parisuhdetta elävistä kertookin kokeneensa haasteita kumppanin löytämisessä. Osuudet ovat samat sekä naisilla että miehillä.

Tämän Tietovuoto-artikkelin loppuun on sijoiteltu muutamia sitaatteja avoimista vastauksista, joissa ilman parisuhdetta elävät vastaajat kuvailevat, millaisia haasteita he ovat kohdanneet kumppanin löytämisessä. Haasteita kuvailtiin peräti 430 vastauksessa, mikä edellä raportoitujen lukujen ohella viestii siitä, että monet suomalaiset kokevat kumppanin etsimisen ja parisuhteen muodostamisen haastavaksi, jopa turhauttavaksi tai surua tai epätoivoa aiheuttavaksi.

Tässä artikkelissa avoimia vastauksia ei analysoida syvällisesti, mutta tarjoamme niihin pienen katsauksen. Ilman parisuhdetta elävien vastauksissa ilmenee moninaisia kuvailuja kohdatuista haasteista, jotka toistuivat monilla vastaajilla. Osa niistä paikantui seuranhaun kokemiseen haastavaksi: Yleinen kokemus oli, että itseä kiinnostavia ihmisiä on vähän, tai että on vaikea löytää itselle sopivaa, toiveiden mukaista kumppania. Jotkut puolestaan eivät tiedä, mistä kumppania voisi etsiä, tai sitten he eivät halua käydä seuranhakuun soveltuvissa paikoissa tai käyttää seuranhakusovelluksia. Osa vastaajista pitääkin nykyistä deittailukulttuuria luotaantyöntävänä. Joillakin puolestaan oli kokemuksia siitä, että muut eivät tunnu olevan kiinnostuneita heistä. Tämä näkyi esimerkiksi siten, että deittisovelluksissa ei saada osumia muiden käyttäjien kanssa, jolloin ei ole mahdollisuutta päästä treffeille.

Monet kokivat henkisten tai sosiaalisten tekijöiden aiheuttavan vaikeuksia kumppanin löytämisessä. Monet näistä tekijöistä liittyivät itseen: omaan henkiseen vointiin, vaikeuteen luottaa ihmisiin, ujouteen tai introverttiyteen, omiin epävarmuuksiin, sosiaalisten taitojen puutteeseen tai pelkoihin torjutuksi tulemisesta tai parisuhteen epäonnistumisesta. Lisäksi osa vastaajista mainitsi seuranhaun haasteeksi sosiaalisten kontaktien vähyyden elämässään tai sosiaalisten tilanteiden ja seuranhaun kokemisen liian kuormittaviksi.

Lisäksi jotkut vastaajat kertoivat, että fyysiset tekijät ovat olleet kumppanin etsintää koskevien haasteiden alkulähteenä. Tällaisiksi haasteiksi mainittiin mm. vastaajan korkea ikä, kokemus oman ulkonäön epäviehättävyydestä tai omat liikunnalliset, fyysiset tai terveydelliset rajoitteet.

Myös yksilön elämäntilanne voi vaikeuttaa kumppanin löytämistä, sillä osa koki oman asuinpaikkansa, ammattinsa tai harrastuksensa hankaloittavan parisuhteen etsimistä. Lisäksi mainittiin aikataululliset haasteet, sillä joidenkin aika ei tunnu riittävän ihmisten tapailuun.

”Alkuun pääseminen on jo vaikeaa, että uuden ihmisen kanssa voisi kehittyä suhde. Miehenä naisten tarjonta on rajallista eikä aina vastaa omia kriteereitä.” Mies 34 v

”Arvomaailmaltaan samanlaista kumppania on vaikea löytää” Nainen 31 v

”En kelpuuta ketään ja en uskalla ryhtyä suhteisiin” Nainen 30 v

”Deittailu on kovin uuvuttavaa ja en oikein jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Monesti minusta kiinnostuneet eivät sytytä itseäni tai sitten minua kiinnostavat tyypit ovat taustoiltaan ja historialtaan sellaisia, joiden kanssa ei pysty suhteeseen” Mies 34 v

”Kumppanin löytäminen on vaikeaa, koska en yleensä uskalla puhua uusille ihmisille.” Nainen 18 v

”En yksinkertaisesti ole sellainen, josta yhtään kukaan haluaisi itselleen kumppania. Olen ruma/näytän vastenmieliseltä, liian hiljainen jne…” Nainen 28 v

”Omat sairauteni rajoittavat asioita, joita voi tehdä, ja aiheuttavat arkipäivän haasteita ja vaatimuksia, jotka vaikeuttavat parisuhteessa elämistä.” Mies 44 v

”Pienellä paikkakunnalla ei ole riittävästi sopivia kumppaniehdokkaita.” Mies 41 v

 

Lisätiedot

Tiia Sorsa, tutkija
tiia.sorsa@vaestoliitto.fi

Lue lisää

Sorsa, T., Kuokkanen, S., Lehtonen, N. & Berg, V. (2024) Tahdotko? Suomalaisten parisuhteet, sinkkuus ja seksielämä. Perhebarometri 2024. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E59/2024. Helsinki: Väestöliitto.

Viittaaminen

Kuokkanen, S. & Sorsa, T. (2024). Kumppani kiikareissa? ilman parisuhdetta elävien näkemyksiä parisuhteen etsimisestä. Tietovuoto-artikkeli 1/2025. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. Saatavilla: https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/kumppani-kiikareissa-ilman-parisuhdetta-elavien-nakemyksia-parisuhteen-etsimisesta/ [Viitattu: ##.##.20##].


Tutkimus on osa Sosiaaliset verkostot, syntyvyys ja hyvinvointi ikääntyvässä Suomessa (NetResilience) -hanketta, jossa ovat mukana Väestöliiton lisäksi Turun yliopisto, Helsingin yliopisto sekä Aalto yliopisto. Tutkimus on saanut rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

NetResilience-logo