Kohtaamisia: Minna Oulasmaa

Minna Oulasmaan kuva. Korvilla kuulokkeet.

Mitä työtä teet Väestöliitossa? 

Työskentelen vastuuasiantuntijana Väestöliitossa isovanhemmille suunnatussa toiminnassa. Olen kyseisen toiminnan ainoa työntekijä, mutta teen tiivistä yhteistyötä esimerkiksi vanhemmuustiimin kanssa. Yhteistuumin saamme hyvin huomioitua sukupolvikysymyksissä niin isovanhempien kuin välisukupolvenkin näkökulmat.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Kolmena päivänä viikossa keskustelen isovanhempien kanssa tunnin mittaisissa Teams-keskusteluissa heidän henkilökohtaisista tilanteistaan ja huolenaiheistaan. Keskustelut toimivat ajanvarausperiaatteella ja ovat erittäin pidettyjä. Kahtena muuna päivänä teen kirjallisia töitä, suunnittelua (esim. webinaarisarja), tuloksellisuuden seurantaa ja keskustelen yhteistyökumppaneiden kanssa. Erilaisten työtehtävien selkeä jakaminen omiin päiviinsä auttaa jäsentämään työtä.

Minkälaisia kohtaamisia sinulla yleensä on työkavereiden kanssa?

Koska työni on etäpainotteista, kohtaamiseni tapahtuvat useimmiten Teamsin välityksellä. Ne tuntuvat toimivilta ratkaisuilta, koska meillä saattaa olla fyysisestikin pitkä välimatka toisiimme. Kohtaavia tapaamisia tapahtuu Väestöliiton yhteisissä tapahtumisissa. Minulla on ollut vuosien varrella hienoja työkavereita ja esihenkilöitä, jotka ovat olleet erittäin empaattisia ja sensitiivisiä.

Entä asiakkaiden kanssa?

Eräs isovanhempiasiakas kirjoitti palautteessaan, että: ”On ollut hienoa huomata, miten hyvin Teams-kommunikointi on alkanut sujua! Alun hankaluuksien jälkeen se tuntuu aivan luontevalta ja jopa keskittymiseltään intensiivisemmältä kuin face-to-face keskustelut, joissa voi olla häiriötekijöitä ulkopuolelta enemmän.” Etäkeskustelut ovat tuoneet tasa-arvon osallistumismahdollisuuteen, jopa rajojemme ulkopuolelta.  

 Monelle isovanhempiasiakkaalleni avun pyytäminen ja vastaanottaminen on vaikeaa, koska jo lapsuudessa heihin on iskostettu yksinpärjäämisen eetos. Tuntuu erityisen koskettavalta, kun henkilö, joka on ikänsä ajatellut avun vastaanottamista heikkoutena ja häpeänä, rohkaistuu viimeinkin kannateltavaksi.

Minkälainen työpaikka Väestöliitto mielestäsi on?

Olen viihtynyt Väestöliitossa jo 26 vuoden ajan. Se on pitkä aika tänä päivänä saman työnantajan palveluksessa. Minulla on ollut tunne kuulluksi ja kohdatuksi tulemisesta. Olen saanut tehdä merkityksellistä työtä ja käyttää luovuuttani. Minuun on luotettu ja olen saanut vastuuta toivomallani tavalla. Myös työtehtäviä koskeviin muutostoiveisiini on reagoitu johdon taholta myönteisesti. Pitkä työurani puhukoon lisäsanoja enemmän puolestaan, miksi Väestöliitto on hyvä työpaikka. 

Miten Väestöliiton tunnuslause ”Koska tarvitsemme toisiamme” näyttäytyy työssäsi?

Teema elää mukanani oikeastaan joka hetki. Asiakkaani tarvitsevat lähisuhteitaan ja apuamme, ja myös me ammattilaiset tarvitsemme toistemme tukea ja asiakkaittemme halua yhteistyöhön kanssamme. Kukaan meistä ei pärjää täällä yksin.