Erilaiset polut vanhemmuuteen

Se, saavatko ihmiset lapsia ja millaisissa olosuhteissa, vaihtelee paljon sosiaalisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden mukaan. Lastenhankintaa koskeva päätöksenteko on yhteydessä muihin yksilön elämän prosesseihin, kuten koulutukseen, työuraan ja muodostuneisiin ihmissuhteisiin. Vaikka vanhemmuus voi toimia yksilön identiteetin ja elämän merkityksen lähteenä, vaatii se myös huomattavasti aikaa, taloudellisia resursseja sekä emotionaalista sitoutumista ja voimavaroja.

Yhteiskunnallisella tasolla syntyvyys vaikuttaa esimerkiksi väestörakenteeseen, työvoimakapasiteettiin sekä ohjaa poliittista päätöksentekoa. Syntyvyyden tutkimuksella onkin tärkeä jalansija sosiaalipolitiikassa, jonka avulla voidaan edistää lapsimyönteisyyttä ja lapsiperheiden tukiverkostojen kehittämistä.

Tulevaisuuden syntyvyystrendien ennustaminen on vaikeaa, mutta politiikan vaikutuksia alhaiseen syntyvyyteen voidaan tarkastella. Kun syntyvyys on alhaista eikä väestön uusiutumiskyky säily, yhä suurempi osa väestöstä on ikääntynyttä. Se myös vähentää työikäisten määrää, ja voi vähentää työpaikkoja pitkällä aikavälillä, vaikuttaen huoltosuhteeseen ja lopulta haastaen taloudellista kasvua.

Lastenhankinnan trendit

Vuotta 2007 ja 2018 verrattaessa voidaan todeta sekä vuodessa syntyneiden lasten määrän että yleisen hedelmällisyysluvun laskeneen. Myös kokonaishedelmällisyysluku on laskenut selvästi alle väestön uusiutumistason (2,1) niin Yhdysvalloissa kuin muissa länsimaissa.

Vaikka syntyvyys on laskenut, yhdysvaltalaisen väestön toiveet lapsiluvusta ovat nousseet. Vuonna 2018 41 prosenttia vastaajista kertoi toiveekseen kolme lasta tai enemmän ja 47 prosenttia kertoi toiveekseen kaksi lasta.

30-vuotiaiden ja sitä vanhempien naisten synnytykset ovat lisääntyneet, sillä yksilöt saavat ensimmäisen lapsensa entistä myöhemmin. 40–44-vuotiaiden naisten synnytysten määrä on noussut 2,04:ään 1,86:sta, vuosina 2006–2018. Vastaavasti myös lapsettomien 40–44-vuotiaiden naisten osuus on laskenut. Tässä siis Yhdysvaltojen trendi eroaa Suomen tilanteesta, jossa lapsettomien osuus kasvaa ja lapsia myös toivotaan yhä vähemmän (Rotkirch, tulossa).

Vanhemmuuden lykkääminen nähdään osana yleistä aikuisuuteen siirtymisen myöhentymistä. Erilaiset aikuisuuden roolit kuitenkin myöhentyvät eri tahdilla. Monet ovat lykänneet esimerkiksi naimisiinmenoa enemmän kuin lastensaantia, jolloin avioliiton ja lastensaannin yhteys on erkaantunut toisistaan. Keski-ikä ensimmäisen lapsen saamiseen on ollut 1990-luvulta saakka matalampi kuin avioliittoa solmivien.

Yhdysvalloissa noin 40 prosenttia lapsista syntyy avioliiton ulkopuolelle, mikä on verrattavissa myös muihin kehittyneisiin länsimaihin. Yli puolet pohjoismaisista ja itäeurooppalaisista lapsista syntyvät avioliiton ulkopuolelle. Avoliittojen yleistyminen länsimaissa on merkittävässä yhteydessä avioliiton ulkopuolisiin syntymiin.

Kuten muissa kehittyneissä maissa, myös Yhdysvalloissa suunnittelemattomien raskauksien ja syntymien määrä on laskenut. Yhdysvalloissa lasku on kuitenkin ollut muihin maihin verrattuna pienempää ja edelleen noin kolmasosa raskauksista on suunnittelemattomia. Huomioitavaa on, että kaikki suunnittelemattomat raskaudet eivät tarkoita sitä, ettei raskautta olisi toivottu, vaan että se tapahtuu esimerkiksi ennen tai jälkeen toivotun ajanjakson. Vaihdevuosi-ikään mennessä lähes puolella yhdysvaltalaisnaisista on ollut ainakin yksi suunnittelematon raskaus.

Lisäksi suunniteltujen raskaudenkeskeytysten eli aborttien määrä on vähentynyt ja eniten laskua tapahtunut nuorten joukossa. Lasku selittyy tarpeen vähenemisellä, mutta myös alueellisilla eroilla ja poliittisilla linjauksilla. Osa Yhdysvaltojen osavaltioista rajoittaa esimerkiksi sitä, missä vaiheessa ja miten saada abortti. Noin neljäsosa naisista, joista suuri osa on jo äitejä, tekee abortin elämänsä aikana. Raskaudenkeskeytyksiin liittyy edelleen myös vahva stigma, jonka vuoksi tutkimustulokset yleisyydestä voivat olla vääristyneitä.

Sosioekonomiset erot lastenhankinnassa

Koulutuksen on todettu vaikuttavan selvästi yksilöiden perheenlisäyssuunnitelmiin. Suurin ero suunnitelmiin on sillä, onko yksilö suorittanut korkeakoulututkinnon vai ei. Matalammin kouluttautuneet naiset saavat lapsia nuorempina kuin korkeammin kouluttautuneet ja heidän raskautensa ovat yleisemmin suunnittelemattomia sekä avioliiton ulkopuolisia. Erot ryhmien välillä ovat kasvaneet 1970-luvulta lähtien. Tässäkin suhteessa Yhdysvallat eroaa Suomesta (Rotkirch, tulossa).

Suunnittelemattoman raskauden on itsessään todettu olevan yhteydessä myös toisen suunnittelemattoman raskauden toteutumiseen. Tutkimustulosten mukaan suunnittelemattomat raskaudet ovat yhteydessä myös huonompaan yksilön, pariskunnan ja perheen hyvinvointiin, parisuhdeväkivaltaan, epävakauteen perheessä sekä heikompaan työllisyys- ja taloustilanteeseen. Jotkin näistä negatiivisista vaikutuksista kuitenkin ennemminkin johtavat suunnittelemattomiin raskauksiin kuin olisivat niiden seurauksia. Lisää tutkimusta suunnittelemattomista raskauksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä tarvitaan.

Kumppanista eroaminen johtaa usein uuden suhteen muodostamiseen ja lisää todennäköisyyttä lastenhankintaan useamman ihmisen kanssa elämän aikana. Päätökseen saada lapsia uuden partnerin kanssa vaikuttavat esimerkiksi onko kummallakin jo entuudestaan lapsia, mahdollisten lasten iät ja lukumäärä sekä se, missä lapset asuvat. Uudet yhteiset lapset eivät myöskään aina ole suunniteltuja ja suunnittelemattomat raskaudet ovat myös uusien kumppaneiden kanssa yleisiä. Tutkimusten mukaan uudelleen pariutuminen on yleisempää matalammin kouluttautuneiden kuin korkeakouluttautuneiden naisten keskuudessa.

Toisin kuin lastenhankinnan ajoituksen, suunnitelmallisuuden ja vanhempien siviilisäädyn osalta, lopullisen perhekoon ja lapsettomuuden erot ovat kuitenkin kaventuneet ajan saatossa eri koulutustason omaavilla. Vähemmän kouluttautuneet naiset jäävät nykyään aiempaa yleisemmin lapsettomiksi ja korkeakouluttautuneet saavat puolestaan enemmän lapsia kuin ennen.

Myös sukupuolten välillä esiintyy yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia lastenhankintaan liittyen. Sosioekonomisesti heikompi asema ennustaa miehillä, samoin kuin naisilla, aikaisempaa, avioliiton ulkopuolista, suunnittelematonta sekä useamman parin kanssa toteutuvaa lastenhankintaa. Laadullinen tutkimus on osoittanut lisäksi huonompiosaisilla miehillä sekä naisilla enemmän ristiriitaisia tunteita lastenhankintaan liittyen. Vähemmän koulutetut miehet kokevat lisäksi olevansa vähemmän kontrollissa ja vastuussa lisääntymiseen liittyvissä prosesseissa, kuin naiset. Toisin kuin naiset, korkeakouluttautuneet miehet haluavat todennäköisemmin lapsia kuin matalammin kouluttautuneet.

Selityksiä perheenlisäyssuunnitelmien eroavaisuuksille sosioekonomisten tekijöiden mukaan

Miten sosioekonomiset erot vaikuttavat perheellistymiseen? Katsauksen mukaan ne eivät lähtökohtaisesti vaikuta ainakaan lastenhankintaihanteisiin, vaan ihanteet näyttäytyvät samanlaisina eri sosioekonomisen aseman omaavilla naisilla. Äitiys koetaan tärkeänä osana naisen identiteettiä, eikä se eroa eri ryhmien välillä.

Korkeakouluttautuneiden lapsettomuus ja vähempi lasten määrä on yleisemmin seurausta lastenhankinnan lykkäämisestä sekä omien ihanteiden ja suunnitelmien muuttumisesta eri elämänvaiheiden aikana. Korkeakoulutetut myös ”alisuorittavat” muita todennäköisemmin aikaisemmin ilmoittamiaan lastenhankintatoiveitaan.

Korkeammin kouluttautuneet suunnittelevat ja määrittelevät vanhemmuuden ajankohtaa muita tarkemmin. Suurin osa yhdysvaltalaisista suosii edelleen lastenhankintaa avioliitossa. Koulutuksen aiheuttamat ajoitukselliset erot avioitumisessa ja vakiintumisessa tarkoittaa, että korkeakouluttautuneilla on parempi mahdollisuus saavuttaa omat ihanteet lykkäämällä perheen perustamista. Joidenkin naisten kohdalla lastenhankinnan lykkääminen johtaa myös muihin henkilökohtaisen elämän haaveisiin keskittymiseen, jonka myötä he päättävät pysyä vapaaehtoisesti lapsettomina.

Lastenhankintaa vastaan nuoressa aikuisuudessa on myös vahvoja normeja. On kuitenkin löydetty toisen suuntaisia tekijöitä, varsinkin matalammin kouluttautuneiden naisten keskuudessa. Esimerkiksi ehkäisyvälineiden valinnassa ja johdonmukaisessa käytössä on eroja sekä yleisesti heikompi tietoisuus ehkäisymenetelmistä lisää riskiä varhaisiin ja suunnittelemattomiin raskauksiin.

Matalasti kouluttautuneet eivät myöskään päädy yhtä todennäköisesti hakemaan enää korkeakouluun, jos saavat lapsen nuorena. Heidän kohdallaan vanhemmuus saattaakin olla houkutteleva, elämään merkitystä tuova asia.

Yleisesti vanhemmat kokevat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteita. Korkeakouluttautuneilla voi olla paremmat mahdollisuudet säädellä omia ihanteitaan ja tasapainoilla tässä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, esimerkiksi palkkaamalla apua kodin- ja lastenhoitoon. Korkeassa asemassa olevat naiset lykkäävät urasuunnitelmiensa vuoksi vanhemmuutta ja tavoittelevat siten parempaa palkkatasoa ja turvattua tulevaisuutta.

Lisääntymisterveydessä on eriarvoisuutta etnisten ryhmien välillä

Yhdysvalloissa latinalaisamerikkalaisilla on muihin etnisiin ryhmiin verrattuna hieman korkeampi kokonaishedelmällisyysluku. Afrikkalaisamerikkalaisilla ja latinalaisamerikkalaisilla esiintyy todennäköisemmin nuoruusiän, suunnittelemattomia ja avioliiton ulkopuolisia raskauksia kuin euroamerikkalaisilla ja aasianamerikkalaisilla. Euroamerikkalaisilla ja aasianamerikkalaisilla puolestaan esiintyy merkitsevästi enemmän avioliiton ulkopuolisia raskauksia, jotka ovat avoliiton sisäisiä.

Afrikkalaisamerikkalaiset naiset suhtautuvat vähemmän myönteisesti varhaiseen ja suunnittelemattomaan raskauteen, mutta arvioivat kuitenkin euroamerikkalaisia enemmän positiivisia seurauksia, mikäli näin tapahtuisi. He myös kokevat euroamerikkalaisiin verrattuna vähemmän kykyä kontrolloida omaa lisääntymisterveyteen liittyviä kokemuksiaan.

Muiden etnisten ryhmien naiset ovat raportoineet heidän seksuaali-, lisääntymis- ja ehkäisykokemustensa eroavan euroamerikkalaisten kokemuksista. Afrikkalaisamerikkalaisilla naisilla on enemmän esteitä saada ehkäisyvälineitä ja he sekä latinalaisamerikkalaiset naiset käyttävät todennäköisemmin injektiomaisia hormonilääkkeitä kuin ehkäisypillereitä.

Syntyvyyteen ja lisääntymisterveyteen liittyy myös eriarvoisuutta. Afrikkalaisamerikkalaiset ja latinalaisamerikkalaiset eivät saa yhtä kattavasti apua lapsettomuuteensa, tulo-, koulutus- ja vakuutustasosta huolimatta. Selvä merkki eriarvoisuudesta on myös äitiyskuolleisuus. Afrikkalaisamerikkalaiset äidit kuolevat 3–4 kertaa useammin synnytykseen kuin euroamerikkalaiset. Ylipäätään äitiyskuolleisuus on Yhdysvalloissa korkeampaa kuin muualla kehittyneissä maissa. Äitiyskuolleisuus ja tietoisuus etnisten ryhmien eroista sekä puutteista hoidossa saattaa vaikuttaa afrikkalaisamerikkalaisten lastenhankintaintentioihin ja heidän kokemuksiinsa raskaudesta sekä äitiydestä.

Epävarma taloustilanne voi myöhentää nuorten perheenlisäyssuunnitelmia

Taloustilanteen ja lastenhankinnan yhteyttä on tutkittu pitkään, mutta varsinkin 2007–2009 finanssikriisistä lähtien. Yleisesti ottaen syntyvyyden on todettu laskevan, kun taloustilanne on heikko ja näin tapahtui varsinkin finanssikriisin aikaan. Molemmat, suunnitellut ja suunnittelemattomat raskaudet sekä aborttien määrät laskivat kriisin aikaan.

Talouslaman vaikutukset eivät kuitenkaan jakautuneet tasaisesti. Taloustilanne vaikutti nuorten naisten hedelmällisyyteen eniten, ehkä siksi, että heillä oli vielä aikaa lykätä lastenhankintaa. Hedelmällisyys vanhempien naisten joukoissa jatkui suurempana. Iän vaikutukset hedelmällisyyteen ja väestön tietoisuus niistä voivat siis selittää muutoksia. Matalammin kouluttautuneiden hedelmällisyysluvut laskivat muita jyrkemmin, mutta pysyivät silti korkeammalla tasolla kuin korkeakouluttautuneiden.

Talousteorioissa esitetään syntyvyyttä prosykliseksi eli taloustilanteen heikentyessä myös syntyvyyden laskevan ja sen nousevan jälleen talouselpymän myötä. Finanssikriisin jälkeen syntyvyys ei kuitenkaan lähtenyt nousuun. Tätä voivat selittää muun muassa elpymisen epävakaus ja sen keskittyminen kaikista hyväosaisimmille väestöryhmille.

Lisäksi työelämän muutos epävakaammaksi ja ennustamattomammaksi on yhteydessä alhaisiin syntyvyyslukuihin. Työ- ja taloustilanteen seurauksena nuoret aikuiset saattavat lykätä tai rajoittaa lastenhankintaa, yrittäessään rakentaa vakaata taloudellista perustaa itselleen ja kerätä riittäviä resursseja hyvään elämään. Myös yhteiskunnan tarjoama vähäinen sosiaaliturva perheille liittyy siihen, ettei amerikkalaiset lisääntymisiässä olevat ihmiset välttämättä pysty saavuttamaan lapsitoiveitaan.

Vaihtoehtoiset polut vanhemmaksi

Katsauksessa käsitellään adoptiota ja hedelmöityshoitoja, jotka voivat tarjota vaihtoehtoisia reittejä vanhemmaksi. Vuonna 2015 alle 2 prosenttia yhdysvaltalaisista lapsista sai alkunsa keinohedelmöityshoidoilla eli sellaisilla hoidoilla, joissa sukusoluja käsitellään ihmisvartalon ulkopuolella (esim. koeputkihedelmöityshoito). Muut lääketieteelliset hoidot, esimerkiksi ovulaatiota kiihdyttävät lääkkeet, inseminaatiot ja keskenmenoja ennaltaehkäisevät hoidot ovat yleisempiä. Kuitenkin alle puolet 25–44-vuotiaista, jotka ovat kohdanneet haasteita lisääntymisessä, ovat kokeilleet lääketieteellisiä keinoja hedelmällisyyteen liittyen.

Pääosa adoptioista ovat kotimaan sisäisiä. Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet vuodesta 2005 asti tarkasteltuna. Kaikki adoptiot ovat laskeneet tasaisesti 1970-luvulta saakka. Adoptio on yleisintä silloin, jos omaa lasta ei saada. Myös samansukupuoliset parit ja yksin lasta hankkivat suosivat ensisijaisesti biologista vanhemmuutta, mikäli mahdollista.

Adoptioissa suositaan vastasyntyneitä ja samaa etnistä taustaa olevia lapsia. Adoptiot ovat kerrostuneet myös useiden muiden tekijöiden, kuten tulevien vanhempien seksuaalisen suuntautumisen ja siviilisäädyn mukaan. Esimerkiksi naimattomat ja samaa sukupuolta olevat parit saattavat kohdata syrjintää sekä laillisia esteitä adoptioprosesseissa.

Hedelmöityshoidot

Hedelmöityshoidot ovat edelleen harvinaisia Yhdysvalloissa, vaikkakin niiden käyttö on kasvanut jatkuvasti. Käytön vähyys heijastaa hoitoihin pääsyn haasteita. Palvelut ovat maantieteellisesti epätasaisesti jakautuneita ja vaativat useita käyntejä sekä tiukkoja aikataulusitoumuksia.

Lisäksi hoidot ovat kalliita. Yksittäinen koeputkihedelmöityshoito maksaa noin 8–15 000 dollaria ja lisäksi kuluja voi muodostua esimerkiksi lahjoitetuista sukusoluista. Kuten adoptioprosesseissa, pääsy hedelmöityshoitoihin sisältää monia virallisia, mutta myös epävirallisia prosesseja, jotka suosivat osaa väestöstä enemmän kuin toisia.

Hedelmöityshoitojen vaikutuksia vanhemmaksi tuloon, vanhemman identiteetin muotoutumiseen sekä kumppanien välisiin suhteisiin tutkitaan yhä enemmän. Esimerkiksi äidit harkitsevat usein spermanluovuttajan osallisuutta vanhemmuuteen. Suhteen muodostumisen on todettu riippuvan myös äidin kumppanin sukupuolesta. Homoisät luovat usein suhteen munasoluluovuttajaan. Spermanluovuttajat ovat harvoin yhteydessä vastaanottajaan, mutta identifioivat kuitenkin itsensä isiksi. Sen sijaan munasolunluovuttajat ovat useammin yhteydessä lahjoituksen saajiin, mutta eivät identifioi itseään äideiksi.

Vanhemman identiteetin muodostuminen liittyy näissä tapauksissa tiiviisti niin hedelmöityshoitoklinikoiden käytänteisiin kuin myös sosiaalisiin tekijöihin, kuten ymmärrykseen vanhemmuudesta ja sukupuolesta.

Munasolupakastukset ja niihin liitettävät hedelmöityshoidot ovat harvinaisia, kalliita ja kuuluvat Yhdysvalloissa vain harvoin vakuutuksen piiriin. Lisäksi vain harvat pakastetuista munasoluista säilyvät toimintakykyisinä hedelmöitykseen. Sosiaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna hoitoa kutienkin markkinoidaan kasvavissa määrin varsinkin korkeakouluttautuneille naisille. Palvelua mainostetaan keinona pysäyttää kehon biologinen kello ja kuvailemalla vanhemmuuden normistoa, kuten saavutettua vakaata parisuhde- ja työtilannetta sekä painottamalla äitiyden intensiivisyyttä.

Eriarvoisuutta korostaa se, että kalliiden hoitojen asiakaskunta on pääasiassa korkeakouluttautuneita. Lisäksi tutkimus on keskittynyt paljolti vain näiden ryhmien tutkimiseen. Tutkimusta tarvitaan matalammin kouluttautuneiden ihmisten pääsystä lapsettomuushoitoihin ja sen haasteista. Lisäksi, vaikka tietoisuus seksuaalivähemmistöryhmien vanhemmuudesta on kasvanut, tarvitaan tutkimusta ja tietoisuutta heidän seksuaalioikeuksistaan sekä poluistaan vanhemmuuteen.

Tulevat syntyvyyden tutkimussuuntaukset

Katsauksen lopussa Guzzo ja Hayford esittävät tutkimuksen tulevaisuuden suuntauksia, jotka tuntuvat varsin ajankohtaisilta ja osuvilta myös suomalaisesta sekä pohjoismaisesta näkökulmasta. He toteavat, että taloudelliset ja sosiaalipsykologiset teoriat ovat edelleen tärkeitä lastenhankinnan tutkimuksen kannalta. Viimeisen vuosikymmenen aikana on pyritty erityisesti osoittamaan, kuinka sosiaalinen ympäristö vaikuttaa lastenhankintaan. Myös teoriat, jotka keskittyvät sosiaalisiin vaikutuksiin lastenhankinnassa, ovat yleistyneet.

Sosiaalisissa rakenteissa on pyritty erottelemaan skeemapohjaiset (ihmisten ajatukset, uskomukset ja arvot) ja materialistiset (muun muassa yhteiskunnalliset muuttujat) elementit, jotka vuorovaikuttavat ja vahvistavat toisiaan. Tämä tarkoittaa käytännössä pyrkimystä sosiologisen ja demografisen tutkimuksen yhdistämiseen.

Maissa, joissa raskaudenehkäisy on helposti saatavilla, ajatellaan lastenhankinnan olevan yleisesti suunniteltua päätöksentekoa. Lastenhankinnan päätöksenteossa on kuitenkin paljon epäjohdonmukaisuutta, sillä suunnittelemattomat raskaudet sekä täyttymättömät aikomukset ja toiveet ovat yleisiä. Tämä on herättänyt viimeisen vuosikymmenen aikana pohdintaa siitä, kuinka lastenhankintaintentioita pystytään mittamaan. Tutkimuksissa pyritään ymmärtämään, kuinka yksilöiden ja parien intentiot muodostuvat ja kuinka niitä säädellään eri elämänvaiheiden siirtymien ja roolimuutosten myötä.

Tulevaisuuden tutkimukseen suositellaankin väestön lisääntymiskäyttäytymisen ja siihen liittyvien elämäntapahtumien määrittelyä ja analysointia osana elämänkulkua. Tulevaisuuden tutkimuksessa on tärkeää tarkastella miesten lastenhankintaan liittyviä toiveita, aikomuksia ja käyttäytymistä sekä selvittää, kuinka miesten päätöksenteko eroaa naisten päätöksenteosta.

Lisäksi tutkimusta, jossa tunnistetaan parisuhteen sisäisiä päätöksenteon ja käyttäytymisen malleja suhteessa laajempaan sosiaaliseen ympäristöön, tarvitaan. Näin saadaan tärkeitä näkökulmia miesten, naisten sekä parien yhteisestä lisääntymiskäyttäytymisestä.

Lähteet

Guzzo, K. & Hayford, S. (2020). Pathways to Parenthood in Social and Family Contexts: Decade in Review, 2020. https://doi.org/10.1111/jomf.12618

Rotkirch, A. (2020). Syntyvyyden lasku ja muuttunut lastensaantimaisema. Teoksessa T. Sorsa (toim.), Kestävän väestönkehityksen Suomi: Väestöliiton väestöpoliittinen raportti 2020. Helsinki: Väestöliitto ry.

Kirjoittaja

Karla Uusitalo