Ajatuksia isovanhemmuudesta: Eija Ahvo

Eija Ahvo suosittelee lämpimästi mummoksi tai ukiksi ryhtymistä. Lähipiiristä tai naapurista löytyy todennäköisesti lapsi, jonka kanssa voi virittää keskusteluja. Sukupolvien välinen vuorovaikutus rikastuttaa molempia osapuolia.

Lastenlapseni kutsuvat minua mummaksi. Minulla on kaksi aikuista lasta, poika ja tytär.

Tyttäreni lasten isä on kotoisin Costa Ricasta ja heillä on neljätoista- ja kaksitoistavuotiaat pojat. Pojallani on yhdeksänvuotias tytär.

Kun sisareni kuoli pari vuotta sitten, sain hänen lapsenlapsistaan bonuslapsenlapset. Heidänkin isänsä on Etelä-Amerikasta, joten espanjan kieli on meille tuttua.

Suosittelen isovanhemmuutta kaikille, sillä se rikastuttaa elämää. Kuka vain voi ruveta mummoksi tai ukiksi. Ei siihen tarvita biologista lapsenlasta.

Vanhempien ihmisten seura tarjoaa lapselle luonnollisen tavan ymmärtää elämää, ikääntymistä ja ajan kulumista. Jos lapsi jää vaille sukupolvien välistä vuorovaikutusta, se on todella iso puutos.

Tarinoiden kertominen on ikiaikainen keino välittää tietoa, kulttuuria ja muistoja. Kaikilla meillä on tarinoita.

Olen kertonut lapsille, millaista elämä oli silloin, kun olin itse lapsi tai nuori. Kerroin, miten soitin lankapuhelimella ensin puhelinkeskukseen, joka yhdisti puhelun eteenpäin. Radio oli minulle tärkeä ja olen kertonut siitä, miten kuvittelin orkesterin ja laulajat radion sisälle. Lapset kertovat tarinoita eteenpäin.

Tyttärenpojilla on läheinen suhde myös Costa Ricassa asuviin isovanhempiinsa. Heillä on vähän erilaiset tarinat kerrottavanaan ja oma vahva arvomaailmansa, mikä on minusta hienoa.

Kotini on Mummola. Siirrätimme vanhan mummolani Kuopion takaa Kirkkonummen Veikkolaan. Talo on samanikäinen kuin minä.

Vietin mummolassani kaikki kesät vauvasta lähtien. Nyt lastenlapsemme tulevat luoksemme kesiksi ja usein viikonloppuisin. Keskellä metsää lapsille ei tarvitse ikinä keksiä tekemistä.

Teen yhä töitä, vaikka olenkin eläkkeellä. Lastenlapset ovat kuitenkin etusijalla. Töistä voin kieltäytyä sanomalla, että kalenterini on täynnä, mutta lapsille minulla on aina aikaa. Heidän seuransa on lahja, joka minulle on annettu.

Järjestän jokaiselle lapselle vuorollaan kahdenkeskistä aikaa. Teen vuoroviikoin yhden lapsen kanssa jotain kahden kesken. Menemme taidenäyttelyyn, museoon, huvipuistoon tai mitä milloinkin. Tapaamisen päätteeksi käymme syömässä ja juttelemme. Viikonloppuisin pelaamme yhdessä Uno-turnauksia ja muita pelejä.

Opetin lapset kirjoittamaan kirjeitä ensimmäisenä koronakeväänä, kun emme voineet tavata heitä. Haluan kannustaa heitä kirjoittamaan ja kertomaan kuulumisistaan ja ajatuksistaan. Pojat lisäävät kirjeisiinsä minulle espanjankielisiä tehtäviä, jotta kielitaitoni kehittyisi. He puhuvat sekä suomea että espanjaa.

Haluan välittää omia arvojani lastenlapsilleni. Olen pasifisti ja ajattelen, ettei sota ole koskaan ratkaisu. En salli rasismia. Maapallo on yhteinen paikka, mistä meidän on pidettävä huolta.

Musiikki yhdistää kaikenikäiset ihmiset. Kun musisoin ja laulan lasten kanssa, iällä ei ole merkitystä. Ikäeromme näkyy esimerkiksi leikkipuistossa tai uimarannalla mutta laulaessamme olemme samalla viivalla.

Tunteet ovat sekä musiikissa että vuorovaikutuksessa aina läsnä. Tunteita ei ole koskaan liikaa.

Vanhan intiaanitarinan mukaan nainen pääsee tietäjien teltan jäseneksi täyttäessään viisikymmentä vuotta. Häntä kunnioitetaan ja häneltä kysytään neuvoja.

Viisikymmentävuotiaana ihminen alkaa näyttää oikeasti itseltään. Lapset näkevät meidät isovanhemmat sellaisina kuin olemme.

Teksti: Tiina Komi