Maahanmuuttajanaisten tarinat esillä korunäyttelyssä

Suomen kello- ja korumuseo Kruunu ja Väestöliitto järjestävät näyttelyn Minun maailmani II. Näyttely on avautunut 9.10. Korkeakoulutetut maahanmuuttajanaiset eli tarinankertojat kertovat korujen ja tarinoidensa kautta osallisuuden kokemuksistaan. Korut toteutetaan tarinankertojan ja korualan ammattilaisen parityönä.

Työskentelyn aloitti 16 paria. Työskentelyn lähtökohtana ovat tarinankertojan osallisuuden kokemukset. Lopputuloksena syntyy tarina sekä yksi tai useampi koruteos, jotka kaikki esitellään tasavertaisesti yhdessä. Tarinat ovat vaikuttavia. Ne kertovat jatkuvasta yrittämisestä, periksiantamattomuudesta sekä kielitaidon ja opiskelun tärkeydestä.

kaikki tarinankertojat ja taiteilijat yhdessä kuvassa
Tarinankertojat ja korutaiteilijat.

Tarinoissa nousevat esille työllistymisen haasteet

Näyttelyprojektissa on noussut esille se, miten vaikea maahanmuuttajataustaisen naisen on työllistyä Suomessa. Työllistymisen haasteet vaikuttavat kielteisesti niin kotoutumiseen, kielen oppimiseen kuin omakuvaankin. On myös tärkeää muistaa antaa maahanmuuttajan käyttää oppimaansa suomen kieltä eikä puhua hänelle englantia.

Väestöliiton Womento-työuramentoroinnin on 10 vuoden aikana läpikäynyt arviolta noin 500 maahanmuuttajanaista. Womento tukee koulutettujen Suomeen muuttaneiden naisten asiantuntijuutta omalla alallaan sekä suomalaisen työelämän ja tapojen tuntemusta. Minun maailmani -näyttelyn tarinankertojat ovat osallistuneet Womento-valmennukseen ja suuri osa heistä on työllistynyt sen avulla.

Korualan ammattilaiset auttavat tarinankerronnassa

Korualan ammattilaiset valittiin projektiin avoimen haun perusteella. Heille on tärkeää päästä oman osaamisensa ja kokemuksensa avulla vahvistamaan Suomeen muuttaneiden naisten osallisuutta.

Kokemus vieraassa maassa asumisesta, uuden kielen opettelusta ja uudessa yhteisössä toimimisesta ovat jättäneet maahan muuttaneisiin naisiin vahvan muistijäljen. Muistamisen yksi väline on kertominen, jossa taiteilijat voivat olla apuna.

Museo Kruunu tuo Minun maailmani -näyttelyjen myötä näkyväksi vähemmistöjä ja erilaisia yhteisöjä sekä heidän kokemuksiaan yhdenvertaisuudesta. Tavoitteena on, että sisältö koetaan omaksi niissä yhteisöissä, joiden asiaa näyttely käsittelee. Lisäksi halutaan tuottaa hyvinvointia ja osallisuuden kokemuksia.

Väestöliitto edistää ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta. Järjestön vaikuttamistoiminnan kantavia teemoja ovat perhe- ja väestöpolitiikka sekä seksuaalioikeudet. Väestöliitto on lasten, nuorten ja perheiden asialla sekä Suomessa että globaalisti. Kaikki vaikuttamistoiminta tähtää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen.

Minun maailmani II näyttely avautui yleisölle 9.10.2024 Suomen kello- ja korumuseo Kruunussa.

Ihmisiä korunäyttelyä tutkimassa

Lisätietoja:

Essi Pullinen, museonjohtaja, Museo Kruunu, essi.pullinen@kellojakorumuseo.fi, 050 526 1977
Marina Wetzer-Karlsson, ohjelmajohtaja, Väestöliitto, marina.wetzer-karlsson@vaestoliitto.fi, 040 084 8343
Gunta Ahlfors, palvelupäällikkö, Womento, Väestöliitto, gunta.ahlfors@vaestoliitto.fi, 040 653 0067