Henkilövalinnat Väestöliiton hallitukseen 

Väestöliiton logo.

Väestöliiton syyskokous 27.11.2024 

Väestöliiton toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja yhdeksän muuta hallituksen jäsentä. Jäsenet valitaan liiton syyskokouksessa kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja kukin voi olla hallituksessa enintään kaksi kolmivuotiskautta. Jäsenistä kolme on vuosittain erovuorossa.

Väestöliiton hallituksen jäsenet edustavat monipuolisesti Väestöliiton erilaisia jäsenjärjestöjä. He ovat oman toimialansa huippuasiantuntijoita ja heidän joukossaan on aina kaksi alle 25-vuotiasta jäsentä.

Väestöliiton sääntömääräisessä syyskokouksessa keskiviikkona 27.11.2024 valittiin uusia hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle. Erovuorossa olivat Charlotta Ekman, Elina Helmanen ja Hugo Paananen. Heidät kaikki valittiin uudestaan toiselle kolmivuotiskaudelle 2025-2027. 

Charlotta Ekman on seksologi, sosionomiopiskelija (AMK), seksuaalikasvattaja ja –neuvoja sekä nuorten mielenterveyden edistämisen asiantuntija ja toimii asiantuntijana Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry:ssä. Charlotta on Väestöliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja työvaliokunnan jäsen ja koordinoi Väestöliiton nuorisotyöryhmää. Hän on toiminut Väestöliiton edustajana IPPF:n (International Planned Parenthood Federation, Euroopan perhejärjestöjen kattojärjestö) ja YSAFE:n (Youth Sexual Awareness For Europe, IPPF:n Euroopan ja Keski-Aasian nuorten verkosto) toiminnassa, verkostoyhteistyössä ja kokouksissa.  Hän on 24-vuotias Pohjanmaalla asuva nuori vanhempi ja tuo vahvasti nuorten ääntä kuuluviin hallituksen toiminnassa. 

Elina Helmanen, VTM, on monikulttuurisuuden asiantuntija ja Familia ry:n toiminnanjohtaja. Elinalla on laaja-alaista osaamista moninaisista perhemuodoista, erilaisista perhetilanteista, perheellistymisestä, parisuhteen merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille sekä eritysesti maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.  Hänellä on monipuoliset verkostot politiikan, perhejärjestöjen ja maahanmuuton kentillä sekä hyvä ymmärrys kansalaisjärjestökentän ja sen rahoituksen haastavasta tilanteesta.  

Hugo Paananen on tradenomiopiskelija (esihenkilötyö ja työyhteisön kehittäminen) sekä asiakaspalvelija Suomen Unicef ry:ssä. Hugolla on kattavasti kokemusta erilaisista järjestötehtävistä. Hän on toiminut nuorisovaikuttamisen ytimessä ja hänellä on omaa kokemusta Väestöliiton toimintaan liittyvistä teemoista. Hugo on toiminut myös Väestöliiton varapuheenjohtajana. 

Hallituksen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Hilkka Kemppi ja muina hallituksen jäseninä jatkavat Niko Eskelinen, Suvi Laru, Saija Ohtonen-Jones, Sanna Sekki, Raija Sipilä ja Sakari Tuomisto.

Lisätiedot
toimitusjohtaja Eija Koivuranta, Väestöliitto ry
050 574 1775