Syyskokous otti kantaa sosiaaliturvauudistukseen
Sosiaaliturvauudistuksessa huomioitava lapset, nuoret ja perheet - sosiaaliturva palvelemaan toimeentuloa, osallisuutta, työntekoa ja perheellistymistä.
Tässä voit selata kaikkia ajankohtaisuutisia tapahtumistamme ja toiminnastamme. Voit valita tutustutko kaikkiin vai toimintakohtaisiin uutisiin.
Sosiaaliturvauudistuksessa huomioitava lapset, nuoret ja perheet - sosiaaliturva palvelemaan toimeentuloa, osallisuutta, työntekoa ja perheellistymistä.
Kampanja sukupuolistuneen väkivallan lopettamiseksi.
Väestöliitto ry ja SámiSoster ry ovat yhdessä tuottaneet lasten kehotunnekasvatukseen materiaalia kolmella saamen kielellä. Turvataito- ja seksuaalikasvatusmateriaaleja on nyt tarjolla pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi.
Pienten lasten perheiden vanhemmuudessa ja arjessa jaksaminen, henkinen hyvinvointi ja parisuhdetyytyväisyys ovat heikentyneet pandemia-aikana.
Olympiakomitea ja monet suuret lajiliitot aloittivat yhdessä lokakuussa 2021 kampanjan, jonka tavoitteena oli viestiä Väestöliiton ja urheiluyhteisön Et ole yksin -palvelusta nuorille urheilijoille. Mukaan valjastettiin vaikuttajia eri urheilutaustoilla.
Yli puolet pienten lasten vanhemmista on miettinyt eroa jossain kohtaa nykyistä parisuhdettaan. Erityisesti pienten lasten vanhempia kuormittavat vähäinen yhteinen aika ja yksinäisyys. Kolmasosa kokee myös jääneensä ilman tarvitsemaansa tukea parisuhdepulmiinsa.